Merkuriuksen pinnasta julkaistiin ennennäkemättömiä kuvia

Merkuriuksen varjojen sävyttämää pohjoisnavan aluetta
Merkuriuksen varjojen sävyttämää pohjoisnavan aluetta (Kuvat: Esa)
Julkaistu 11.01.2025 08:39
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Euroopan ja Japanin avaruusjärjestöjen Esan ja Jaxan yhteinen avaruusluotain Bepicolombo on onnistunut ottamaan uusia tarkkoja lähikuvia Merkuriuksesta.

Bepicolombo teki keskiviikkona lähiohituksen Merkuriuksesta kuudetta kertaa. Luotain ohitti Merkuriuksen vain 295 kilometrin etäisyydeltä planeetan pinnasta. Lähiohitusten avulla luotain ohjataan lopulta Merkuriuksen kiertoradalle vuoden 2026 loppupuolella.

Esan julkaisemissa uusissa lähikuvissa näkyy pysyvästi varjossa sijaitsevia kraattereita, joissa on mahdollisesti varastoituneena jäätä.

Luotain ylitti Merkuriuksen pohjoisnavan ja kuvissa näkyy planeetan pohjoista aluetta, joka on Auringon valaisema.

Merkuriuksen pohjoisosaa Auringon valossa

Merkuriuksen pohjoisosaa Auringon valossa.

Merkuriuksen tarkka koostumus edelleen arvoitus tutkijoille

Esa kertoo, että Merkurius on hyvin tummasävyinen planeetta. Ensisilmäykseltä planeetan pinta muistuttaa oman Kuumme pintaa, mutta Merkurius heijastaa valoa kolmanneksen vähemmän.

Merkuriuksella näkyvät vaaleammat alueet ovat tuoreempia muodostelmia. Tutkijat eivät vielä tarkalleen tiedä Merkuriuksen koostumusta, mutta planeetan pinnalle nousseet ainekset kuitenkin tummuvat ajan myötä.

Lue myös: Eurooppalais-japanilainen avaruusluotain BepiColombo lähetti ensimmäiset lähikuvansa Merkuriuksesta

Merkurius kiinnostaa avaruustutkijoita muun muassa siksi, että se on aurinkokuntamme neljästä sisemmästä kiviplaneetasta Maan ohella ainoa, jolla on magneettikenttä.

Syystä ei ole varmuutta, sillä magneettikentän syntyminen vaatii planeetalta nestemäistä ydintä, ja Merkuriuksen kokoisella planeetalla tällaisen ytimen olisi jo pitänyt hyytyä kauan sitten.

Näin kävi Marsille, joka menetti oman magneettikenttänsä jo kauan sitten.

Merkuriuksen pintaa

Merkurius on ääripäiden planeetta, sillä päivällä sen pintalämpötila voi Auringon porottaessa nousta jopa 430 celsiusasteeseen, kun taas öisin lämpötilat laskevat aina 180 pakkasasteeseen. Planeetan päivät ja yöt kestävät noin kolme Maan kuukautta.

Tuoreimmat aiheesta

Merkurius