Lipsahdus kolme vuosikymmentä sitten aiheutti tapahtumasarjan, joka mullisti kertaheitolla Euroopan historian. Itä-Saksan kommunistipuolueen jäsen Günther Schabowski ilmoitti 9. marraskuuta 1989 tiedotustilaisuudessa vahingossa, että rajan saa ylittää vapaasti.
Aikataulua kysyttäessä häkeltynyt Schabowski sanoi uudistuksen astuvan voimaan heti.
– Muurin murtuminen ja rajan avautuminen kertarysäyksellä tuli tuolloiselle poliittiselle eliitille niin länsimaissa kuin Neuvostoliitossakin suurena yllätyksenä, sanoo Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Kimmo Elo.
Jos tapahtuman äkkinäisyys ja nopeus olivatkin yllätyksiä, merkkejä Saksan ja Euroopan jaon mahdollisesta päättymisestä lähitulevaisuudessa voitiin Elon mukaan havaita jo aiemmin 1980-luvulla.
Samaa mieltä on Helsingin yliopiston poliittisen historian emeritusprofessori Seppo Hentilä. Hän vertaa ilmapiiriä DDR:ssä 1970- ja 1980-luvuilla.
– Olin siellä jatko-opiskelijana, kun Walter Ulbricht syrjäytettiin 1971 ja Erich Honecker tuli valtaan. Häntä pidettiin positiivisena tapauksena. Siellä oli optimistinen tulevaisuudenkäsitys 1970-luvun alussa. Mutta aika nopeasti Honeckerinkin suosio laski, ja ilmapiiri alkoi selvästi heikentyä.
Neuvostoliiton ote kirposi imperiumistaan
Sekä Elo että Hentilä pitävät yhtenä keskeisenä tekijänä Neuvostoliiton silloista johtajaa Mihail Gorbatshovia. Tämä oli hylännyt niin sanotun Brezhnevin opin, jonka mukaan Neuvostoliito saattoi tarpeen vaatiessa puuttua satelliittivaltioidensa sisäisiin asioihin.
Gorbatshov ymmärsi Elon mukaan oman maansa heikon tilanteen ja sen, että neuvostoimperiumin ylläpito söi niitä resursseja, joita tarvittiin kipeästi Neuvostoliiton uudistamiseen.
– Suurin syy (muurin murtumiselle) oli se, että Neuvostoliiton ote koko imperiumista kirposi, ja ilman Neuvostoliittoa itäblokki ei pysynyt pystyssä, Hentilä sanoo.
Ihmiset käyttivät tikkaita nähdäkseen muurin yli vuonna 1989 ennen muurin murtamista. Kuva: AOP
Samalla hävisi Hentilän mukaan myös Neuvostoliiton kyky pitää blokki kurissa asevoimin, kuten oli tapahtunut vuonna 1956 Unkarissa ja 1968 Tshekkoslovakiassa.
– Ilman Neuvostoliittoa (itäblokin maat) eivät voineet eivätkä halunneet jatkaa yksipuoluejärjestelmällä, Hentilä lisää.
Länsivaluuttaa saadakseen DDR myi poliittisia vankeja
Saksan sisäinen jako näkyy vielä tänäänkin, 30 vuotta Berliinin muurin murtumisen jälkeen. Osittain tämä johtuu Elon mukaan pikaisesta muodollisesta yhdistymistavasta.
– DDR:n poliittinen järjestelmä haudattiin yhdessä yössä 3. lokakuuta 1990, ja hallinnollisesti muodostettiin yhteinen alue.
Kokonaiskuva DDR:n taloudesta alkoi Elon mukaan kuitenkin vähitellen valjeta. Silloin ymmärrettiin, että jos haluttiin lunastaa Länsi-Saksan silloisen liittokanslerin Helmut Kohlin lupaus "kukkivista kunnaista", maan itäosiin täytyisi panostaa melkoisesti rahaa.
Ihmisjoukko seurasi, kun Itä-Saksan rajavartiat kaatoivat osan muurista. Kuva: Lehtikuva
Tuhannet ihmiset ylittivät rajan muurin murtumisen jälkeisenä aamuna Eberswalder Strassella. Kuva: AOP
Ihmiset juhlivat muurin murtumista istumalla sen päällä vuonna 1989. Kuva: AOP
Hentilän mukaan DDR:n talouden katastrofaalinen perusta paljastui kaikessa karuudessaan vasta muurin murtumisen jälkeen. Monet olivat kuvitelleet, että DDR oli tehopakkaus muihin kommunistimaihin verrattuna.
– Kroonisen länsivaluutan pulan takia se joutui tekemään vaikka mitä temppuja. Äärimmilleen vietynä se myi poliittisia vankeja länteen saadakseen valuuttaa. Se myös purki miinakenttiä Länsi-Saksan vastaiselta rajalta länsivaluuttaa vastaan. Nämä toimet tapahtuivat tietysti salassa. Jatkuvan länsivaluuttapulan takia DDR joutui nöyrtymään kerran toisensa jälkeen, Hentilä sanoo.
Jotkut kokevat edelleen tulleensa petetyksi
Elon mukaan Saksassa elää yhä käsitys, että yhdentyminen toteutettiin hyvin pitkälle läntisen Saksan ehdoilla. Monet itäpuolen ihmiset kokivat, että heidän henkilökohtainen elämänsä nollattiin.
Totta on, että osa itäosien ihmisistä jäi työttömiksi ja elää edelleen sosiaalitukien varassa. Lisäksi siellä on Elon mukaan alueita, joissa infrastruktuurin kehitys on jäljessä.
– Tilanne Saksan itäosissa on nyt kuitenkin huomattavasti paljon parempi kuin se on aiemmin ollut. Tilanne ei ole millään lailla huono, jos sitä verrataan itäiseen Eurooppaan. Ja tämä olisi mielestäni oikea vertailukohde.
Kuitenkin keskustelu vakiintui Elon mukaan alusta lähtien sille uralle, että mittatikuksi tuli läntinen Saksa.
Ihmiset kiipesivät muurille ja Brandenburgin portille 9. marraskuuta 1989. Kuva: AOP
Itä- ja Länsi-Saksan asukkaat tervehtivät toisiaan muurilla joulukuussa 1989. Kuva: Lehtikuva
Hentilä huomauttaa, että eroja Saksan eri osien välillä näkyy talouskehityksen lisäksi tunnelmissa.
– Siellä on edelleen sitä polvea, joka kokee menettäneensä kaiken ja tulleensa petetyksi. Itä-Saksassahan oli etuoikeutettujen porukka, joka oli puolueen, valtion ja armeijan palveluksessa. Niillä meni aikanaan hyvin. Saksojen yhdistymisen jälkeen tämä joukko jäi tyhjän päälle.
Valtiolle ja puolueelle työskennelleet jäivät tyhjän päälle
Saksojen yhdistyminen toi Hentilän mukaan hyvää niille koulutetuille, jotka onnistuivat pääsemään länsisaksalaiseen talousimuun yrittäjinä tai työntekijöinä. Sen sijaan suurella osalla entisen Itä-Saksan asukkaista alkoi mennä taloudellisesti huonommin muurin murtumisen jälkeen.
– Näiden sosiaaliturva ja toimeentulo heikkenivät ja asuminen kallistui. Tämä koski varsinkin niitä, jotka joutuivat pois valtion ja puolueen viroista. He olivat käytännössä virkakiellossa, ja monet heistä joutuivat hyvin pienille, Itä-Saksan aikaisen systeemin mukaan määritellyille eläkkeille.
Muurin murtumisen jälkeen Saksan itäisessä osassa oli Hentilän mukaan satojatuhansia todella köyhiä.
Uusnatsiliikkeillä kannatusta jo ennen AfD:tä
Saksan itäosissa äärioikeistolaisella AfD-puolueella on laajaa kannatusta, mutta Seppo Hentilän mukaan jo ennen AfD:tä siellä oli erityyppisiä uusnatsiryhmiä. Näiden suosion taustalla voi nähdä protestin vallitsevaa valtajärjestelmää vastaan.
Hentilä kuitenkin huomauttaa, että AfD ei ole yksistään köyhien ja syrjäytyneiden puolue, vaan sen kannattajista monet varsinkin lännessä ovat keskiluokkaa ja varakastakin väkeä.
– He ovat puolueessa mukana siksi, että Angela Merkelin konservatiivinen CDU-puolue on heidän mielestään mennyt liiaksi vasemmalle ja antanut EU:ssa periksi, Hentilä sanoo.
Elon mukaan AfD vahvistaa itäosien ihmisten monesti todellista, mutta usein myös kuviteltua pettymystä siitä, että he ovat yhdistymisen häviäjiä.
– AfD ruokkii kertomusta, että idässä ollaan toisen luokan kansalaisia ja edelleen taloudellisesti heikompia. He haluavat ruokkia identiteettiä, jossa itä näyttäytyy paljon huonompana, Elo sanoo.