Beyonce esiintyy Kamala Harrisin kampanjatapahtumassa

7.18519726
Vuonna 2016 Beyonce tuki demokraattien Hillary Clintonin presidentinvaalikampanjaa.Copyright © 2023 BACKGRID UK
Julkaistu 25.10.2024 06:41

MTV UUTISET – STT – Reuters

Torstaina Harrisille tukensa esitti Bruce Springsteen, joka julisti tulisesti Trumpia vastaan.

Yhdysvaltalainen supertähti Beyonce esiintyy perjantaina presidenttiehdokas Kamala Harrisin kampanjatapahtumassa, kertovat nimettömät lähteet uutistoimisto Reutersille.

Beyoncen kotikaupungissa Texasin Houstonissa järjestettävässä tilaisuudessa nähdään lisäksi tämän äiti Tina Knowles. Washington Postin mukaan tapahtumassa nähtäisiin myös countrymuusikko Willie Nelson. Asiasta on Suomessa kertonut ainakin Helsingin Sanomat.

Harris on kampanjansa aikana astellut esiintymislavoille toistuvasti Beyoncen Freedom-kappaleen tahtiin. Vanity Fair kertoo, että Beyoncen odotetaan esittävän kappaleen perjantain tilaisuudessa.

Beyoncen mahdollisesta Harrisin tukemisesta on huhuttu jo pitkään. Hänen odotettiin esiintyvän jo demokraattien puoluekokouksessa elokuussa.

Vuonna 2016 Beyonce tuki demokraattien Hillary Clintonin presidentinvaalikampanjaa.

0:57img

Ratkaiseeko Taylor Swift Yhdysvaltain vaalit? Republikaanien Donald Trump ja demokraattien Kamala Harris haalivat kovaa vauhtia julkkiksia omiin vaalikampanjoihinsa.

Lue myös: Kamala Harris teki Beyoncén kanssa diilin – hittikappale käyttöön kampanjan ajaksi

"Haluan ehdokkaan, joka kunnioittaa perustuslakia"

Beyonce ei ole ainoa supertähti, joka on lähtenyt Harrisin kelkkaan. Torstaina veteraanimuusikko Bruce "Pomo" Springsteen esiintyi kampanjatapahtumassa Atlantassa Georgian osavaltiossa ja osoitti tukensa Harrisille.

– Hän on ehdolla tullakseen Yhdysvaltain 47:ksi presidentiksi. Donald Trump on ehdolla tullakseen Amerikan tyranniksi, Springsteen sanoi.

– Hän ei ymmärrä tätä maata, sen historiaa tai mitä tarkoittaa olla syvästi amerikkalainen, ja siksi annan marraskuun viides päivä ääneni Kamala Harrisille ja Tim Walzille, muusikko jatkoi.

Springsteen sanoi osallistuvansa vaalikampanjaan vastustaakseen Trumpia ja tämän kanssaehdokasta J.D. Vancea.

– Haluan ehdokkaan, joka kunnioittaa perustuslakia, joka ei uhkaa vaan haluaa suojella hienoa demokratiaamme, joka uskoo oikeusvaltioon ja rauhanomaiseen vallan vaihtumiseen, joka taistelee naisten oikeudesta päättää itse ja joka haluaa luoda keskiluokan talouden, joka palvelee kaikkia kansalaisia, Springsteen julisti.

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sanansaattajana tunnettu Springsteen esitti tapahtumassa kappaleet The Promised Land, Land of Hope and Dreams ja Dancing in the Dark.

Lue myös: Ratkaiseeko Elon Musk tai Taylor Swift USA:n presidentinvaalit? Harvardin tutkimuksen mukaan vaikuttajilla on väliä

Tukena liuta maailmanluokan julkkiksia

Äänestäjiä Harrisille ovat kosiskelleet myös räppärit Eminem ja Megan Thee Stallion sekä pop-tähti Usher. Harrisin tukijoukoissa on nähty myös tv-juontajana julkisuuteen noussut Oprah Winfrey, muusikko Stevie Wonder sekä näyttelijä-tuottaja Mindy Kaling.

Syyskuussa maailman suosituin poptähti Taylor Swift antoi Harrisille julkisesti tukensa. Kannanoton jälkeen republikaanien ehdokas Donald Trump julisti sosiaalisessa mediassa "vihaavansa Taylor Swiftiä".

Lue myös:  Trump jakoi tekoälyllä muokattuja kuvia, joissa väitettiin Taylor Swiftin kannattavan häntä vaaleissa

Donald Trump vastasi Taylor Swift -tekoälykuvakohuun: ”En tiedä niistä mitään”

Näin Hollywood-tähdet reagoivat Joe Bidenin päätökseen vetäytyä presidenttikisasta

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvaltain vaalit 2024