USA:n vaaleissa tahti kiihtyy: Harrisin tilaisuudessa tänään mukana Obama ja Springsteen

Yhdysvalloissa presidenttiehdokas Kamala Harris puhuu ensi viikolla samalla paikalla, jonne Donald Trumpin kannattajat kokoontuivat vuonna 2021 ennen väkivaltaista kongressitalon valtausta. Vaalikiertueella nähdään isoja tähtiä.

Demokraattien presidenttiehdokkaan Kamala Harrisin on määrä pitää tänään torstaina Atlantassa vaalitilaisuus, jossa on ensimmäistä kertaa mukana myös entinen presidentti Barack Obama. Tähtikaartin täydentää jo edellisissäkin vaaleissa demokraattien ehdokkaita tukenut veteraanirokkari Bruce Springsteen.

Harrisin kampanja aikoo jälleen kiertää kaikki seitsemän vaa'ankieliosavaltiota. Obaman ja Springsteenin lisäksi mukana ovat jo olleet äänestäjiä kosiskelemassa muun maussa räppärit Eminem ja Megan Thee Stallion sekä pop-tähti Usher.

Republikaanien ehdokkaan Donald Trumpin on puolestaan määrä pitää Harrisin talouspolitiikkaa ruotiva vaalitilaisuus Tempessä Arizonassa.

– Varapresidentti Harris on tehnyt amerikkalaisesta unelmasta omistaa oma koti mahdottoman nuorille amerikkalaisille ja perheille, kampanjan tiedotteessa pohjustettiin.

"Trump on fasisti"

Harris sanoi keskiviikon vaalitilaisuudessa uskovansa, että Trump on fasisti. Väitteiden lähtökohtana on Trumpin presidenttikautena Valkoisessa talossa kansliapäällikkönä toimineen John Kellyn New York Timesin haastattelu, jossa Kelly sanoi Trumpin useasti puhuneen Adolf Hitleristä ihailevaan sävyyn.

Harris aikoo pitää "päätöspuheenvuoronsa" Trumpia vastaan ensi viikon tiistaina, kertoi anonyyminä puhunut Harrisin kampanjan työntekijä.

Syyttäjätaustainen varapresidentti Harris aikoo puheessaan vetää tiukan rajan oman ja Trumpin tarjoaman tulevaisuuden vision välille.

Harris pitää puheensa Washingtonissa samassa paikassa, jonne Trumpin kannattajat kokoontuivat ennen Capitolin eli Yhdysvaltain kongressitalon valtausta 6. tammikuuta vuonna 2021. 

Ennen valtausta Trump piti väkijoukolle puheen, jossa hän väitti valheellisesti, että vaalit oli varastettu häneltä.

Harrisin kampanjatyöntekijän mukaan puheen symbolisella paikkavalinnalla halutaan korostaa sitä, mitä Trumpin toinen kausi voisi tuoda tullessaan.

Viime viikolla asiasta kysyttäessä Trump kielsi vastuunsa Capitolin hyökkäyksestä. Hän kutsui tammikuun kuudetta 2021 "rakkauden päiväksi".

Lue myös:

    Uusimmat