Brexit-keskustelu jatkuu Britannian parlamentissa – äänestyksen lähestyessä tunnelmat kiristyvät natsisolvausten ja Facebook-estojen myötä

2:58img
Britannian EU-eroon on haettu ratkaisua pitkään ja tilanne on tuntunut vain kiristyvän.
Julkaistu 09.01.2019 06:35

MTV UUTISET – STT

Britannian parlamentin alahuone jatkaa tänään keskustelua maan EU-erosopimuksesta. Pääministeri Theresa May vastaa kansanedustajien kysymyksiin iltapäivällä.

Eilen vahvistui, että alahuone äänestää erosopimuksesta ensi viikon tiistaina. Äänestystä lykättiin jo kertaalleen joulukuussa. Enemmistön kansanedustajista odotettiin tuolloin äänestävän sopimusta vastaan eikä tilanne ole arvioiden mukaan merkittävästi muuttunut.

Pohjois-Irlannin ja Irlannin raja hiertää

Pääministeri Mayn tiedottajan mukaan Britannia hakee EU:lta vielä lisävakuuksia vaikeaan pulmaan Pohjois-Irlannin ja Irlannin välisestä rajasta ja aikoo esitellä niitä kansanedustajille ennen äänestystä. EU:n kanta on kuitenkin koko ajan ollut, ettei kaksi vuotta sorvattua sopimusta enää avata, vaan siihen voidaan tehdä ainoastaan tarkennuksia.

Sopimuksen kaatuminen lisää huomattavasti niin kutsutun kovan brexitin mahdollisuutta eli että Britannian ja EU:n tiet eroavat ilman sopimusta.

Britannian EU-eron on määrä astua voimaan 29. maaliskuuta. Mayn edustaja tyrmäsi eilen huhut, joiden mukaan Britannia olisi hakemassa eron toteutumiseen lykkäystä.

Tunnelmat kiristyvät eron lähestyessä

Tunnelmat Lontoossa ovat kiristyneet ratkaisun hetkien lähestyessä. Kymmenien kansanedustajien kerrottiin eilen kirjoittaneen poliisipäällikölle ja valittaneen heikentyneestä turvallisuudesta parlamenttirakennuksen liepeillä. Mielenosoittajat muun muassa ympäröivät eilen haastattelusta palaamassa olleen parlamentin jäsenen ja nimittelivät tätä natsiksi.

Guardian taas kertoo, että Facebook on poistanut näkyvän Britannian EU-eroa brexitiä puolustavan mielenosoittajan sivuja palvelustaan. Yhtiö kertoo, ettei se hyväksy Facebookissa vihapuhetta, joka luo ympäristön pelottelulle ja joka voi provosoida väkivaltaan oikeassa maailmassa.

Tuoreimmat aiheesta

Brexit