Daniel Ricciardo palasi viime viikonloppuna takaisin F1-kisakuskin rooliin yli kahdeksan kuukauden tauon jälkeen. Ricciardo odotti, että hänen kroppansa huutaisi hoosiannaa valtavien G-voimien keskellä. Toisin kävi.
Ricciardo koki viime kauden jälkeen ison muutoksen, kun hän menetti ajopaikkansa McLarenilla. Australialainen jäi tuolileikissä ulkoradalle ja hän siirtyi Red Bullin varakuljettajaksi.
Odottavan aika ei ollut kuitenkaan valtavan pitkä. Ricciardo sai paluukomennon, kun AlphaTauri päätti antaa potkut ailahtelevasti esiintyneelle Nyck de Vriesille.
Ricciardo hyppäsi de Vriesin tilalle Unkarin GP:hen, missä hän oli 13:s. Ricciardo myöntää, että hän yllättyi paluukisansa yhteydessä.
– Niska ja kroppa kyllä jäykistyivät, mutta odotin paljon pahempaa, Ricciardo totesi Planet.com:lle.
– On kuitenkin selvää, että jos ensin juoksee joka päivä ja yhtäkkiä eteen tulee kahdeksan kuukauden tauko, paikat ovat paluun jälkeen aivan hellänä.
– Tiesin, että kroppa olisi normaalia jäykempi, mutta odotin olevani kisan puolessa välissä aivan kivuissani. Niin ei kuitenkaan käynyt, Ricciardo perkasi.
Ricciardo pääsee jatkamaan totuttelua heti ensi viikonloppuna Belgiassa, kun F1-kausi jatkuu sprinttikisan ja normaalimittaisen kilpailun merkeissä.
F1:t palaavat nyt näyttämölle, joka on ollut viime vuosina ikävällä tavalla otsikoissa. Span radalla on nähty muutaman vuoden sisällä kaksi kuolonkolaria. Ranskalainen F2-kuljettaja Anthoine Hubert menetti henkensä vuonna 2019 tapahtuneessa rajussa ketjukolarissa. Muutama kuukausi takaperin hollantilainen Dilano van ’t Hoff kuoli Formula Regional EM-kilpailussa.
– Sitä on tiedostanut jo pienestä pitäen, että tämä on vaarallinen laji. Turvallisuutta on pystytty viemään eteenpäin, mutta vaarat eivät ole kokonaan kadonneet. Kun tuollaisia vakavia kolareita tapahtuu, ne ikään kuin muistuttavat uhista. Totuus on kuitenkin se, että ei tuollaisia asioita voi miettiä kuljettajana. Sitä pitää mennä aivan äärirajoilla, jotta auton ajaminen on helpompaa. Ne on kuitenkin suunniteltu käyttäytymään niin, Ricciardo totesi aiheeseen liittyen.