Demokraatit voivat toivoa korkeintaan torjuntavoittoa Yhdysvaltain ensi tiistain välivaaleissa

2:10img
MTV Pennsylvaniassa: Trump-tuotteet menevät kuin kuumille kiville, vaikkei hän ole edes ehdolla
Julkaistu 06.11.2022 07:52

MTV UUTISET - STT

Yhdysvalloissa äänestetään tiistaina kongressin välivaaleissa, jossa ovat pelissä kaikki edustajainhuoneen 435 paikkaa sekä kolmannes sadasta senaattorinpaikasta.

Ennusteiden mukaan presidentti Joe Bidenin demokraatit ovat menettämässä niukan enemmistönsä edustajainhuoneessa.

Valta saattaa vaihtua myös senaatissa, mutta tällä hetkellä arvioidaan, että nykyinen tasaväkinen 50–50-tilanne voi myös säilyä. Tällöin vaaka kääntyy niukasti demokraattien eduksi, koska ratkaisevan äänen voi antaa senaatin puheenjohtajana toimiva demokraattien varapresidentti Kamala Harris.

Senaatissa on kaksi edustajaa jokaisesta osavaltiosta. Lopullinen voimasuhde ratkeaa noin puolessa tusinassa tasaväkisiä kisoja.

Kongressin lisäksi tiistaina äänestetään myös useiden osavaltioiden kuvernööreistä sekä lainsäätäjistä.

Mitä tai keitä ovat välivaalien tärkeimmät teemat ja toimijat?

Inflaatio

Yhdysvaltain inflaatio on tällä hetkellä yli kahdeksassa prosentissa. Samanlaisia tai paljon pahempiakin lukuja on kirjattu myös monissa muissa maissa, mutta Yhdysvalloissa varsinkaan alle 40-vuotiaat eivät ole moista ennen kokeneet.

–  Tämä on monille aivan uusi ilmiö, sanoo Farrokh Langdana Rutgers Business Schoolista uutistoimisto AFP:lle.

Elintarvikkeet, asuminen ja polttoaine ovat kaikki selvästi kalliimpia kuin vuosi sitten. Samalla keskuspankki Fed nostaa korkoja ennätystahtia ja varoittaa taantuman uhkasta. Myös palveluiden hinnat ovat nousseet, koska työttömyys on Yhdysvalloissa alhaisella tasolla ja palkoissa siten nousupaineita.

Vaikka erityisen herkkä bensiinin hinta on pumpulla vaalipäivän lähestyessä laskenut, se ei näytä ehtivän demokraattinen avuksi.

Monet hintojen nousuun vaikuttavat tekijät – kuten Ukrainan sota, energiakriisi tai vaikka koronapandemia – eivät suoranaisesti ole Yhdysvaltain hallinnon vaikutusvallan piirissä. Tämän tosiasia toistaminen ei kuitenkaan demokraatteja auta, koska talouden ongelmat on Yhdysvalloissa joka tapauksessa tapana laittaa ensi sijassa vallassa olevan puolueen syyksi.

Abortti

Erityisesti naisten rekisteröityminen äänestäjiksi lisääntyi voimakkaasti sen jälkeen kun Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi kesäkuussa vuoden 1973 Roe vastaan Wade -päätöksen. Se oli taannut aborttioikeuden liittovaltion tasolla.

Paljon kuohuntaa ja kansainvälistä paheksuntaa aiheuttanut päätös näytti satavan isosti demokraattien laariin, mutta syksyn kuluessa muut teemat ovat ajaneet edelle. Demokraattipiireissä on jo ryhdytty miettimään, luotettiinko kampanjassa liikaa tähän yhteen valttikorttiin. AFP:n haastattelema ohiolainen äänestäjä Matt Kruse pukee asetelman sanoiksi.

–  Kun puhutaan abortista tai mistä tahansa sen kaltaisista asioista, niin se ei kosketa kaikkia. Inflaatio koskettaa ihan kaikkia, Kruse sanoo.

Rikollisuus

Väkivaltarikosten määrä lisääntyi liittovaltion poliisin FBI:n tilastojen mukaan liki 30 prosenttia vuodesta 2020 vuoteen 2021. Republikaanien kestoviestinä on ollut, että demokraatit suhtautuvat rikollisuuteen ja rikollisiin liian pehmeästi.

Viesti on uponnut kansalaisiin hyvin myös demokraattien perinteisillä vahvoilla alueilla. Kyselyissä jopa kolme neljäsosaa vastaajista on pitänyt väkivaltarikollisuutta merkittävänä ongelmana.

Maahanmuutto

Bidenin hallinto sai vaalien alla huonoja uutisia, kun viranomaisten tavoittamien laittomasti maahan pyrkineiden määrän raportoitiin nousseen tänä vuonna jo liki 2,5 miljoonaan eli uuteen ennätykseen.

Republikaanit myös ovat nostaneet siirtolaisuusongelmaa näyttävästi esille, kun muutaman eteläisen osavaltion päättäjät alkoivat lähettää laittomasti maahan tulleita busseilla muun muassa pääkaupunkiin Washingtoniin.

Asiantuntijoiden mukaan kyse on yhtäältä aidosta ongelmasta ja toisaalta republikaanien yrityksestä siirtää huomiota pois heille epäedullisemmista teemoista kuten abortista, terveydenhuollosta ja ympäristöstä.

Trump

Uhkaavista oikeusprosesseista huolimatta ex-presidentti Donald Trump on osallistunut kiihtyvään tahtiin republikaanien kampanjointiin välivaalien lähestyessä. Hän on antanut kongressi- tai osavaltiotasolla tukensa yli 200 ehdokkaalle, joiden joukosta löytyy erikoislaatuisia tapauksia. Siitä huolimatta monilla heistä on hyvät mahdollisuudet tulla valituksi.

Esimerkiksi Georgian osavaltiossa ex-jalkapallotähti Herschel Walker saattaa voittaa kisan senaatin paikasta, vaikka häntä on syytetty niin perheväkivallasta kuin entisten tyttöystäviensä aborttien maksamisesta. Walker, omien sanojensa mukaan abortin vastustaja, on selittänyt kärsineensä mielenterveysongelmista, jotka ovat nyt takanapäin.

Trumpin suojateista löytyy niin äärioikeistolaisia salaliittoteoreetikkoja kuin vuoden 2020 presidentinvaalien tuloksen kiistäjiä. Osa oli jopa mukana vuoden 2021 loppiaispäivän kongressin valtauksessa.

Demokratia

Kenties erikoisin piirre Yhdysvaltain politiikassa on tällä hetkellä se, että vaikka usko demokratiaan ja vaaleihin on alamaissa, se ei tunnu kansalaisia juuri huolettavan. Viime kuussa tehdyssä New York Timesin ja Siena Collegen kyselyssä 71 prosenttia vastaajista arvioi demokratian olevan vakavasti uhattuna, mutta harvempi kuin joka kymmenes piti sitä Yhdysvaltain tärkeimpänä ongelmana.

Joka tapauksessa syy demokratian ongelmiin nähdään vastapuolella: demokraatit Trumpissa ja hänen hengenheimolaisissaan, republikaanit taas presidentti Bidenissa, liittovaltion hallinnossa sekä valtamediassa.

NYT:n kyselyssä 28 prosenttia kaikista vastaajista, ja peräti 41 prosenttia republikaaneista, ilmoitti jo etukäteen, ettei luota välivaalien tulokseen.

Obama

Presidentti Biden luonnollisesti kampanjoi vaalien alla, vaikka täyttääkin myöhemmin tässä kuussa jo 80 vuotta. Vähintään samaa tahtia eri osavaltioissa on sukkuloinut Bidenin entinen pomo Barack Obama. Demokraateilla on ollut hyvä syy valjastaa ex-presidentti vaalivankkureiden eteen, sillä hän on selvästi istuvaa presidenttiä suositumpi ja sujuva puhuja, toisin kuin sanoissaan ajoittain takelteleva Biden.

Obamaa on kierrätetty erityisesti ratkaisevissa vaa'ankieliosavaltioissa, kuten Georgiassa ja Pennsylvaniassa. Viesti on ollut kaikkialla sama: Yhdysvaltain demokratia on pelastettava Trumpilta ja republikaaneilta, eikä se onnistu, jos kansalaiset eivät lähde uurnille.

–  Ei ole takeita mitä tapahtuu, jos he (republikaanit) voittavat. Joten nouskaa ylös sohvalta, pankaa puhelin pois ja TikTok tauolle ja menkää äänestämään, Obama sanoi kampanjoidessaan Atlantassa.

Lue myös: Donald Trump sanoo hyvin todennäköisesti pyrkivänsä presidentiksi: "Hyvin, hyvin, hyvin todennäköisesti"

Miksi niin moni amerikkalainen uskoo valheeseen varastetuista vaaleista? "Siitä on tullut ikään kuin tapa tunnustaa väriä"

MTV Pennsylvaniassa: Trump-tuotteet menevät kuin kuumille kiville ennen kongressivaaleja, vaikkei Trump ole edes ehdolla - Republikaanit nousevat kannatuskyselyissä

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat