Dinosaurukset tappanut asteroidi ei tullut yksin: Katastrofaalinen tapaus

Dinosaurusten valtakauden 66 miljoonaa vuotta sitten päättänyt valtava asteroidi ei iskeytynyt Maahan yksin.

Valtava Chicxulubin törmäyskraatteri syntyi nykyisen Meksikonlahden alueelle 66 miljoonaa vuotta sitten. Kyseisen törmäyksen uskotaan johtaneen dinosaurusten sukupuuttoon.

Nyt tutkijat ovat vahvistaneet, että samana ajankohtana maahan iskeytyi myös toinen, hieman pienempi asteroidi. Kyseinen asteroidi iskeytyi mereen Länsi-Afrikan rannikolle luoden suuren Nadirin kraatterin. Tutkimuksesta uutisoi BBC.

BBC kertoo, että Nadirin kraatterin muodostanut törmäys on ollut katastrofaalinen tapaus. Iskun seurauksena Atlantin valtameren yli lähti liikkeelle vähintään 800 metriä korkea tsunamiaalto.

Tohtori Uisdean Nicholson skotlantilaisesta Heriot-Wattin yliopistosta kertoo, että Nadirin kraatterin synnyttänyt asteroidi syttyi tulipalloksi iskeydyttyään Maan ilmakehään.

– Kuvittele, että olisit ollut viidenkymmenen kilometrin päässä. Asteroidi näkyi taivaalla noin 24 kertaa suurempana kuin Aurinko. Puut ja kasvit syttyivät palamaan, Nicholson kuvailee.

Tulipalloa seurasi äärimmäisen voimakas pamaus ja voimakas maanjäristys. Nadirin kraatterin luonut asteroidi oli halkaisijaltaan noin 500-metrinen ja sen uskotaan iskeytyneen Maahan 72 000 kilometrin tuntivauhdilla.

Tutkijat eivät tiedä aivan tarkkaan iskeytyikö kyseinen asteroidi maahan ennen vai jälkeen Chicxulubin asteroidia.  Tiedossa ei ole myöskään, miksi Chicxulubin ja Nadirin kraatterit synnyttäneet asteroidit törmäsivät Maahan ajallisesti näin lähekkäin toisiaan.

Nadirin kraatteri on säilynyt melko hyvin, joten tutkijat ovat pystyneet analysoimaan sitä tavallista paremmin.

Lue myös:

    Uusimmat