Mistä dinosaurukset tappanut asteroidi tuli? Tutkijat uskovat selvittäneensä mysteerin

Dinosaurusten joukkosukupuuton 66 miljoonaa vuotta sitten aiheuttanut asteroidi jätti alkuperästään vihjeitä. 

Tutkijat määrittelivät Chicxulub-kraatterin muodostaneen asteroidin synnyinpaikan ruteniumiksi kutsutun metallin pitoisuuden avulla. Rutenium on harvinainen metalli Maassa, mutta sitä on enemmän asteroideissa. 

Ruteniumin pitoisuus toimii indikaattorina siitä, onko asteroidi alun perin syntynyt Aurinkokunnan ulko- vai sisäosissa, kertoo tutkijaryhmään kuuluva Mario Fischer-Gödde Business Insiderille.

Tutkijoiden mukaan ruteniumin pitoisuudet törmäysalueella osoittavat, että Chicxulub-asteroidi oli muodostunut Aurinkokuntamme ulko-osissa, toisin kuin moni muu Maahan törmännyt kappale, joka on syntynyt Aurinkokunnan sisäosissa.

Chicxulub-asteroidi oli kuitenkin luultavasti ajautunut Aurinkokunnan sisäosiin asteroidivyöhykkeelle jo kauan ennen kuin se lopulta iskeytyi Maahan dinosauruksille tuhoisin seurauksin.

Tutkijoiden saamat tulokset Maahan iskeytyneiden asteroidien alkuperästä saattavat auttaa Nasaa planeettaamme mahdollisesti uhkaavien uusien asteroidien etsimisessä.
 

Lue myös:

    Uusimmat