Dopingrikkeestä 18 kuukauden kilpailukiellon saanut tennispelaaja Mikael Ymer vihjailee uransa jatkolla.
Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS langetti Ymerille puolentoista vuoden pelikiellon viime heinäkuussa. Ymer oli ollut dopingtestaajien tavoittamattomissa kolmessa kilpailun ulkopuolisessa dopingtestistä vuoden sisällä.
Kuukautta myöhemmin tuolloinen Ruotsin ykköspelaaja Ymer kertoi lopettavansa ammattilaisuransa dopingpannan vuoksi.
– 18 kuukauden kilpailukielto on todellisuudessa kolmen vuoden kilpailukielto, koska rankingini nostaminen takaisin sinne, missä se oli kestäisi pitkään ja olisi todella vaativaa, koska joutuisin aloittamaan pohjalta. Ei ole mitään takeita, että edes onnistuisin siinä, Ymer selvitti.
LUE MYÖS: Ruotsalaistähden dopingtuomio julki – paljastui hätäisiä selityksiä ja suoraa valehtelua
Ymer oli tuolloin ATP-rankingissa sijalla 51. Hänen uran paras sijoituksensa on 50 vuoden takaa huhtikuulta.
Nyt Ymer näyttäisi tulleen toisiin ajatuksiin. Ymer julkaisi viestipalvelu X:ssä tekstin, jossa antaa ymmärtää palaavansa tenniskentille.
– Eläkkeellä oli tylsää. Nähdään kahdeksan kuukauden kuluttua, Ymer kirjoittaa vapaasti suomennettuna.
Yhdeksän kuukautta kestänyt kilpailukielto on tehnyt tehtävänsä Ymerin rankingille. Ruotsalainen on valahtanut listalla sijalle 307.