Maailmanlistan ykkönen Jannik Sinner antoi maaliskuussa kaksi positiivista dopingnäytettä. Hänet on nyt vapautettu kaikista rikkomuksista, koska riippumattoman tuomioistuimen mukaan kielletty aine eksyi tennistähden näytteisiin fysioterapeuttinsa kautta.
LUE MYÖS: Tenniksen supertähti sai pahemman luokan raivarit yllätystappiossa – "Ei ole tapahtunut aiemmin"
Italialaistähden antama näyte sisälsi klostebolia Indian Wellsin tennisturnauksessa. Kyse on steroidista, jota voidaan käyttää esimerkiksi lihasmassan kasvattamiseen tai ylikunnon ehkäisemiseen. Kahdeksan päivää myöhemmin otetussa näytteessä ilmeni niin ikään samaa ainetta.
Sinner menetti testinäytteiden seurauksena Indian Wellsissä ansaitut palkintorahat ja pisteet. Lisäksi hänet määrättiin väliaikaiseen pelikieltoon automaattisesti.
LUE MYÖS: Otto Virtanen ratkaisuhetkillä rautaa Yhdysvaltojen avointen karsinnoissa
Sinner kuitenkin valitti pelikiellostaan menestyksekkäästi ja sai jatkaa pelaamista tutkinnan ajan. Nyt Sinner on välttynyt myös pidemmältä pelikiellolta, sillä douppaamista ei ole tuomittu tahalliseksi.
Kansainvälisen tenniksen rehellisyysviraston (ITIA) suorittaman tutkimuksen mukaan Sinnerin fysioterapeutti oli vahingossa saastuttanut Sinneriä kyseisellä aineella.
– Jätän nyt tämän haastavan ja syvästi valitettavan ajanjakson taakseni, Sinner sanoi lausunnossaan BBC:n mukaan.
– Teen kaiken voitavani varmistaakseni, että noudatan jatkossakin ITIA:n antidoping-ohjelmaa. Minulla on ympärilläni tiimi, joka on tarkka omien vaatimustensa noudattamisessa.