Ruotsalainen tennispelaaja Mikael Ymer on ilmoittanut lopettavansa uransa. Ymer asetettiin heinäkuussa 18 kuukauden kilpailukieltoon dopingrikkomuksesta.
Ymer kertoi päätöksestään viestipalvelu X:ssä.
– Olen päättänyt vetäytyä ammattilaistenniksesta. Kiitos kaikista upeista muistoista. Mikä matka tämä onkaan ollut. Toivon kaikille vanhoille kollegoilleni hyvää tulevissa kilpailuissa.
Urheilun vetoomustuomioistuin CAS määräsi Ymerin heinäkuussa 18 kuukauden kilpailukieltoon dopingrikkomuksesta. Ruotsalainen oli jäänyt pois kolmesta kilpailuiden ulkopuolisesta dopingtestistä vuoden aikana.
LUE MYÖS: Ruotsin ykköstähdelle mittava dopingpanna – CAS käänsi aiemman tuomion: "Epäreilua"
Kansainvälinen tennisliitto ITF ehti syyttää Ymeriä kyseisestä rikkomuksesta jo tammikuussa 2022, mutta ruotsalainen voitti tapauksen itsenäisessä tuomioistuimessa saman vuoden kesällä. ITF vei kuitenkin tapauksen CAS:iin, joka tiedotti päätöksestään heinäkuussa.
Ymer oli kilpailukiellon saadessaan ATP-rankingissa parhaana ruotsalaisena sijalla 51. Parhaimmillaan hän oli sijalla 50 huhtikuussa.
Ruotsalainen vakuutteli vielä lopettamisilmoituksensa yhteydessä syyttömyyttään.
– Tämä on kuin pahaa unta. Mielestäni oikeus ei ole tapahtunut. Ei itse päätöksessä eikä sitä seuranneessa rangaistuksessa, joka vaikuttaisi olevan täysin epäsuhdassa verrattuna muihin viime vuosien aikana annettuihin kilpailukieltoihin, Ymer kirjoitti.
– 18 kuukauden kilpailukielto on todellisuudessa kolmen vuoden kilpailukielto, koska rankingini nostaminen takaisin sinne, missä se oli kestäisi pitkään ja olisi todella vaativaa, koska joutuisin aloittamaan pohjalta. Ei ole mitään takeita, että edes onnistuisin siinä.