Edellistalven sähköpainajainen tuskin palaa – Putin katkaisi kaasun ja sähkön, mutta Suomi korvasi itäenergian huimalla loikalla

2:12img
Määräaikaisten sähkösopimusten suosio kasvaa jälleen.
Julkaistu 04.08.2023 13:35
Toimittajan kuva

Tommi Forsman

tommi.forsman@mtv.fi

Suomessa voidaan olla kaiken kaikkiaan rauhallisin mielin tulevan talven energiahuollon osalta, kirjoittaa työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston päällikkö Riku Huttunen tuoreessa kolumnissaan

Huttunen sanoo, että Venäjän-tuonnin loppuminen on kuitenkin muuttanut pysyvällä tavalla energiatuotteiden markkinoita muun muassa hintojen määräytymisen kannalta.

Suomi on sopeutunut eurooppalaisestakin näkökulmasta poikkeuksellisen nopeasti muuttuneeseen tilanteeseen. Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan helmikuussa 2022 noin kolmannes Suomessa käytetystä energiasta tuotiin Venäjältä. 

– Tuo osuus painettiin määrätietoisin toimin liki nollaan muutamassa kuukaudessa, eikä Venäjän käynnistämä energiasota voinut olla näkymättä kuluttajahinnoissa. 

TEM:in Riku Huttunen avaa kirjoituksessaan myös sitä, millä venäläinen energia korvattiin ja mitä pysyvämpiäkin vaikutuksia kaupan muutoksilla on.

Suomeen paljon uutta sähköntuotantoa

Sähkön tuonti Venäjältä loppui toukokuussa 2022, minkä jälkeen Suomeen on valmistunut täysin poikkeuksellinen määrä uutta voimalaitoskapasiteettia. 

Keväällä otettiin kaupallisen käyttöön 1600 megawatin Olkiluoto 3, joka on Euroopan suurin ydinvoimalaitosyksikkö. Myös maatuulivoiman kapasiteetti kasvoi viime vuonna 2400 megawattia. 

Sen lisäksi Loviisassa käytettävälle venäläiselle ydinpolttoaineelle on jo löydetty korvaava läntinen toimitusketju.

– Rakentaminen jatkuu vilkkaana ja vuoden loppuun mennessä tuulivoiman tuotantotehon odotetaan kasvavan jo 7200 megawattiin.

– Tuotanto siis tuplaantuu alle kahdessa vuodessa. Myös aurinkovoimainvestoinnit ovat nopeasti kasvamassa, Huttunen havainnollistaa.

Lue myös: Baltian maat irrottautuvat Venäjän sähköverkosta parin vuoden sisällä

Miljardi-investointien tuloksena Suomi on jo lähellä vuositason omavaraisuutta. Huttusen mukaan Suomi on myös kivunnut yli 90 prosentin ei-fossiilisen sähkön markkinaosuudessa. 

– Tämä ei poista millään tavalla tarvetta vahvistaa sähköverkkoa sekä yhteyksiä läntisiin ja eteläisiin naapurimaihimme. 

Sään mukaan vaihtelevan tuotannon osuuden kasvu korostaa rajat ylittävän kaupan merkitystä tarjonnan ja kysynnän tasaajana, kun Venäjän-tuonti on loppunut. 

Entäpä hinnat?

Riku Huttunen kirjoittaa, että toimitusvarmuus näyttää tällä hetkellä hyvältä, mutta Venäjän käynnistämä energiasota näkyi syksyllä ja talvella korkeina hintoina eivätkä vaikutukset ole kokonaan ohi ensi talvenakaan.

– Sähkömarkkinoilla tuonti Venäjältä tasoitti aiemmin etenkin talvisaikaan hintapiikkejä. Kotimainen tuulivoima alentaa toki keskimäärin hintoja, mutta johtaa myös hintavaihtelun kasvuun. 

Huttusen mukaan talviaikaan on odotettavissa hetkellisesti varsin korkeitakin hintoja, mikä korostaa energian käytön kohdentamisen, energian säästämisen ja sen varastoinnin merkitystä.

– Viime talvena onnistuimme järkeistämään energiankäyttöä suuresti, mitä on perusteltua jatkaa niin yritysten kuin kuluttajienkin toimin ja muun muassa älykkäiden joustoratkaisujen avulla.

Lue lisää: Sähkön hinnat voivat nousta viime talven tavoin viraston linjauksesta huolimatta

Maakaasun hinta määrittää vahvasti myös sähkön hintaa Euroopassa. Lyhyen aikavälin ennusteet povaavat kaasulle varsin alhaista hintaa eli noin 30 euroa/MWh. 

– Samaan aikaan EU:n kaasuvarastojen täyttöaste on erinomainen, nyt keskellä kesääkin noin 80 prosenttia. 

Epävarmuutta Euroopan tulevaan talveen tuovat kuitenkin Huttusen mukaan LNG:n hintaa heiluttava talouskehitys Kiinassa, rajallinen globaali tuotantokapasiteetti sekä kutistunut, mutta olemassa oleva tuonti Venäjältä. 

Raakaöljy ja maakaasu tulevat nyt lännestä

Ennen Ukrainan sotaa Suomeen tuodusta raakaöljystä noin 80 prosenttia oli venäläistä ja tuonnin vuotuinen arvo noin kolme miljardia euroa. 

Kevään ja kesän 2022 aikana tuonti lopetettiin nopeasti ja siirryttiin muihin öljylaatuihin. Tämän vuoden alun kauppatilastojen mukaan keskeisimmät tuontimaat ovat Norja, Yhdysvallat ja Iso-Britannia.

– Vielä dramaattisemmin markkinatilanne muuttui maakaasun osalta. Gazpromin putkikaasun tuonti loppui ruplakauppavaatimusten vuoksi kuin seinään toukokuussa 2022. 

Juuri ennen sotaa Venäjän-tuonti kattoi kaksi kolmannesta Suomen kulutuksesta ja muutama vuosi sitten käytännössä koko käytetyn määrän. Putkikaasun ainoaksi tuontireitiksi jäi Viron ja Suomen välinen Balticconnector. 

Kyseisen putken kapasiteetti ei kuitenkaan riitä kaikissa tilanteissa, etenkään talven huippukysynnän aikaan. Tästä syystä valtio-omisteinen Gasgrid Finland hankki ja otti Inkoossa käyttöön suuren kelluvan nesteytetyn maakaasun (LNG) terminaalin. 

– Hanke vietiin läpi täysin poikkeuksellisessa aikataulussa niin yrityksen kuin viranomaispäätöstenkin osalta. Valmius LNG:n tuontiin saavutettiin vielä vuoden 2022 aikana.

Inkooseen saa tuoda vain muuta kuin venäläistä kaasua, mutta Suomen pienempiin LNG-terminaaleihin on ainakin toistaiseksi sallittua tuoda myös sitä. 

Vaikka venäläisen kaasun tuonti Eurooppaan on romahtanut, se ei ole toistaiseksi EU-pakotteiden alainen tuote. TEM:n Huttunen kirjoittaa, että EU:n päätöksenteossa loppusuoralla oleva lainsäädäntö on mahdollistamassa jäsenvaltion "tilapäisesti" itse rajoittaa kaasun tuontia alueelleen Venäjältä tai Valko-Venäjältä. 

– Tämä mahdollisuus on pian siis myös Suomella ja Orpon hallituksen linjattavissa.

Myös kivihiilen kulutus on ilmasto- ja hintaperustein nopeasti vähenemässä Suomessa. Kattava Venäjän-tuonti on kesästä 2022 lähtien korvaantunut muun muassa australialaisella ja pohjoisamerikkalaisella kivihiilellä.

Huttusen mukaan lämpöhuollon kannalta keskeisempi haaste on puukaupan loppuminen Venäjän kanssa. 

Edullisen venäläisen metsähakkeen osuus kaikesta energiapuustamme oli noin viidennes ennen molemminpuolista sanktiointia.

– Korvaava energia löytyy monesta lähteestä: muista polttoaineista – ainakin väliaikaisesti myös polttoturpeesta – sekä uusista ratkaisuista kuten hukkalämpöjen hyödyntämisestä ja lämmön varastoinnista. 

Lue myös: Määräaikaisten sähkösopimusten suosio kasvaa jälleen – tällaisia sähkön hintoja ennustetaan ensi vuodelle

Tuoreimmat aiheesta

Sähkö