Eduskunnan perustuslakivaliokunta käsittelee kiisteltyä esitystä uudeksi saamelaiskäräjälaiksi aivan kalkkiviivoille asti.
Valiokunta päätti torstaina asiantuntijoista, joita se haluaa kuulla päätöksentekonsa nojaksi.
Valiokunta pitää neljä eri kuulemistilaisuutta, joista viimeinen järjestetään keskiviikkona 15. helmikuuta. Kuulemisten perusteella valiokunta laatii lakiesityksestä mietinnön, jonka pohjalta koko eduskunta äänestää hankkeen kohtalosta.
Viimeisen kuulemisen päivämäärä on sikäli myöhäinen, että eduskunnan aikataulun mukaan mietintöjen tulee olla valmiita viimeistään 20. helmikuuta eli seuraavana maanantaina. Mietinnön laatiminen ja mahdollisten muutosten tekeminen tulisi siis tapahtua hyvin nopeasti kuulemisten päättymisen jälkeen.
– Se on aikataulutettu niin, että ehtisimme, mutta sisältö ratkaisee, sanoo valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.).
Lue myös: Tässä ovat vuoden 2022 sanat: Tiedätkö, mikä on myteri, kiskopyörämönkijä tai Nato-kynä?
Asiantuntijat ratkaisevat
Ojala-Niemelä on jo aiemmin luonnehtinut valiokunnan aikataulupainetta kovaksi. Hän ei vieläkään lähde tarkemmin arvioimaan, miltä lain tilanne näyttää.
– Nyt täytyy nämä kuulemiset käydä läpi, että osaan tämän kysymyksen osalta olla viisaampi. Onko se vietävissä eteenpäin, ratkeaa sen nojalla, kuinka kriittisiä tai myötämielisiä äänenpainot ovat, hän sanoo.
Ojala-Niemelän mukaan jo kuultavaksi esitettyjen suuri määrä heijasti sitä, ettei asia ole yksioikoinen.
Valiokunta kuulee esimerkiksi Saamelaiskäräjien, Kolttien kyläkokouksien, saamelaisalueen kuntien ja useiden saamelaisyhdistysten edustajia sekä valtiosääntöoppineita.
Lue myös: Onko Annika Saarikko menettänyt otteen panikoivista kansanedustajistaan? "Singahtelevat kuin aropuput"
Vaalitauko häämöttää
Keskeneräisille lakiesityksille kiirettä luo eduskunnan vaalitauko, joka alkaa maaliskuun alussa. Silloin hyväksymättä jääneet hankkeet raukeavat, ja niitä varten pitäisi antaa uusi esitys seuraavalla vaalikaudella.
Lakiesitys on kerännyt kritiikkiä, ja siksi sen hyväksymistä on pidetty epävarmana. Hallitus antoi esityksen eduskunnalle riitaisana vuoden lopulla keskustan vastustuksen vuoksi.
Esitys tarvitsisi ilman muutoksiakin tukea oppositiosta tullakseen hyväksytyksi.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on kertonut henkilökohtaisesti vastustavansa esitystä, jota hän on luonnehtinut "wokettavien saamelaisten eliittijoukon" valtahankkeeksi. Kokoomuksen ryhmä ei ole ottanut asiaan kantaa, mutta puolueen lappilainen kansanedustaja Heikki Autto on vastustanut esitystä.
Lakiesityksen kiistellyin kohta liittyy muutokseen siitä, kuka voi äänestää tai asettua ehdolle saamelaiskäräjien vaaleissa. Lopulta saamelaiskäräjät kuitenkin hyväksyi hallituksen esityksen äänin 15–3.