Eduskuntavaaleihin tähtäävä sinimusta liike on avoimen rasistinen ja fasistinen – sen mielenosoituksessa itsenäisyyspäivänä voidaan nähdä hakaristilippuja: "Ei kulkueen kärjessä"

Sinimusta liike OMA
Kuvakaappaus Sinimustan liikkeen verkkosivuilta.
Julkaistu 03.12.2022 09:50(Päivitetty 03.12.2022 16:05)

MTV UUTISET - STT

Puoluerekisteriin tänä kesänä kivunnut sinimusta liike (SML) on muodostunut suomalaista äärioikeistoa kokoavaksi järjestöksi. Sen taustalla on ihmisiä niin entisen perussuomalaisten nuorisojärjestön etnonationalistisesta radikaalisiivestä, katupartioryhmä Soldiers of Odinista kuin lakkautetusta uusnatsijärjestöstä Pohjoismaisesta vastarintaliikkeestä (PVL). 

Sinimusta liike kertoo pyrkivänsä asettamaan ehdokkaita kaikkiin vaalipiireihin kevään eduskuntavaaleissa ja tavoittelevansa ainakin yhtä kansanedustajapaikkaa. Se on myös järjestämässä itsenäisyyspäivän äärioikeistolaista Suomi herää -mielenilmausta Helsingissä.

Puolue kuvailee itseään "suomenmieliseksi", "etnisesti yhtenäistä Suomea kannattavaksi" ja "valkoista rotuidentiteettiä tunnustavaksi" liikkeeksi. Tutkijatohtori Tommi Kotonen Jyväskylän yliopistosta sanoo, että SML:n ajattelussa on vahvasti piirteitä klassisesta antimodernista fasismista. Puolue on hänen mukaansa ottanut oppia 1930-luvun ryhmistä ja pyrkinyt tuomaan niiden piirteitä nykypäivään. Myös puolueen värit sininen ja musta viittaavat Suomessa maailmansotien välillä vaikuttaneisiin Lapuan liikkeeseen ja Isänmaalliseen kansanliikkeeseen (IKL).

–  Keskiössä on individualismin, materialismin ja liberalismin vastustus, jotka ovat kaikki klassisia teemoja äärioikeistolaisessa ja fasistisessa ajattelussa, Kotonen sanoo STT:lle.

Fasismilla ei ole yhtä määritelmää

Fasismi on Italiassa 1900-luvun alussa syntynyt äärioikeistolainen, autoritaarinen ja kansallismielinen ideologia. Se on yleisesti liitetty italialaiseen diktaattoriin Benito Mussoliniin ja tämän valtakauteen. On arvioitu, että ainakin miljoona ihmistä kuoli Mussolinin diktatuurin vuoksi. Fasismin äärimuotona pidetään Adolf Hitlerin natsi-Saksaa. Natsien suorittamassa juutalaisten kansanmurhassa, holokaustissa, kuoli noin kuusi miljoonaa juutalaista.

Kotonen sanoo, että kuten poliittisilla määreillä yleensäkään, fasismilla ei ole yhtä kaikkien hyväksymää määritelmää.

–  Yleisesti siihen toki viitataan autoritaarisen ja vallankumouksellisen äärinationalismin merkityksessä. Kansallissosialismia jotkut pitävät, erityisesti sen kansallisromanttisten piirteiden takia mutta osin myös biologisen maailmankatsomuksen takia, fasismista erillisenä ilmiönä.

Kotonen pitää sinimustan liikkeen rekisteröintiä keskeisimpänä muutoksena Suomen äärioikeistokentällä sitten PVL:n lakkauttamisen korkeimmassa oikeudessa vuonna 2020. Puolueen rekisteröintiin vaaditaan 5 000 kannattajakorttia.

–  Sen merkitystä voi ajatella sen kautta, että se on tällä hetkellä järjestö, joka toimii julkisuuteen päin. Heillä on eduskuntavaalit edessä, niin on selvääkin, että näin tapahtuu. Ja ehkä heidät voi nähdä nyt tavallaan äärioikeistoa kokoavana, jos PVL oli aiemmin sellainen järjestö.

Sinimusta liike kertoo, että sillä on pari sataa jäsentä

Entisestä perussuomalaisten nuorisojärjestöstä SML:ssä taustaa on esimerkiksi puolueen puheenjohtajalla Tuukka Kurulla, Pirkanmaan piirin puheenjohtajalla ja puolueen varapuheenjohtajalla Lauri Hokkasella ja Helsingin piirin puheenjohtajalla Toni Jalosella. Puoluesihteerinä toimii perussuomalaisista aikanaan erotettu Terhi Kiemunki ja Satakunnan piirin puheenjohtajana PVL:ssä vaikuttanut Tapio Rantanen. Kaikki ovat ehdolla eduskuntavaaleissa.

Kiemunki kertoo, että SML:llä on tällä hetkellä pari sataa jäsentä eri puolilla Suomea. Epävirallisia piirijärjestöjä on kaikissa vaalipiireissä. Kurun mukaan puolueen jäsenistö koostuu pääosin politiikassa kokemattomista ihmisistä. Rantasen lisäksi puolueessa on muitakin PVL:ssä olleita. Ehdolla on tämän lisäksi ainakin toinen PVL:n jäsenenä ollut mies. Lisäksi yksittäisillä ihmisillä on ainakin lyhytaikaista taustaa katupartioryhmä Soldiers of Odinista.

Jalonen sanoo, että Helsingin piirissä ehdolle on todennäköisesti lähtemässä yksi aiemmin varavaltuutettuna ollut henkilö.

"Me olemme rotuidentiteettiä ylläpitävä puolue"

Kuru on aiemmin ollut vaaleissa ehdolla Muutos 2011 -puolueessa. Hän kertoo yrittäneensä vuonna 2017 jäseneksi myös perussuomalaisiin äänestääkseen puheenjohtajavaalissa Jussi Halla-ahoa. Tätä nykyä Kuru ajattelee, että Halla-aho ei ole riittävän jyrkkä.

Sinimusta liike määrittelee suomalaisuuden biologian ja etnisyyden kautta, ja Kurun mukaan puolueen tarkoituksena on "suojella suomalaisia etnisenä ryhmänä". Puolue pyrkii lisäämään geneettisesti suomalaisten syntyvyyttä ja kieltämään maahanmuuton. Se menee niin äärimmäisyyksiin, että se lähtisi perumaan ihmisten kansalaisuuksia, Kurun mukaan jopa sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat syntyneet Suomessa.

–  Me olemme rotuidentiteettiä ylläpitävä puolue. Eli meitä voi pitää siltä osin rasistisena oikeistoradikaalina liikkeenä, että kyllä me koemme, että suomalaiset ovat arvokkaampia kuin vieraat kansat.

Kurun mukaan SML:ää voi pitää myös fasistisena.

– Jos puhutaan liikkeestä, joka on kapitalismin vastainen, nationalistinen, sekataloutta korostava, korporatiivinen, mitä termejä yleensä on annettu fasismille, niin kai se lähellä sitä on.

Kuru katsoo, että esimerkiksi Mussolinin fasismia, Hitlerin kansallissosialismia, Francisco Francon Espanjaa ja Suomen IKL:ää voidaan pitää omassa ajassaan "järkevinä ja perusteltuina liikkeinä". Kurun mukaan sinimusta liike on ikään kuin IKL:n perillinen.

Juutalaisvastaisuus on tutkijan mukaan osa joitakin radikaalinationalismin tulkintoja

Kysymykseen siitä, tuomitseeko puolue kuitenkin fasismin äärimmäiset seuraukset, kuten juutalaisten kansanmurhan, Kuru ei suostu suoraan vastaamaan.

Sinimusta liike on kertonut nettisivuillaan, että Kurua epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syynä on tämän vuonna 2020 julkaisema tviitti, jossa hän kommentoi poikalasten ympärileikkausta kirjoittamalla, että "juutalaisuuden kriminalisointi kuulostaa itse asiassa aika hyvältä". Kuru ei katso syyllistyneensä siinä rikokseen. Asia on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan.

Kysymykseen siitä, onko sinimusta liike juutalaisvastainen, Kuru vastaa sanomalla puolueen olevan "antisionistinen".

Tutkija Tommi Kotonen sanoo, että juutalaisvastaisuus on alusta asti ollut osa joitakin tulkintoja radikaalista nationalismista.

–  Salaliittoteoriat juutalaisten maailmanvaltapyrkimyksistä kehittyivät 1800-luvulla käsi kädessä poliittisen nationalismin kanssa. Erilaisiin ääriajattelun muotoihin ylipäätään liittyy vahva erottelu koetun ulkoryhmän ja sisäryhmän välillä.

Kotosen mukaan antisionismi eroaa antisemitismistä, yleisestä juutalaisvastaisuudesta, siten, että se alkujaan kohdistui juutalaisnationalistiseen poliittiseen projektiin, heidän kansallisvaltionsa luomiseen.

–  Sillä voidaan edelleen viitata muun muassa Israelin harjoittaman nationalistisen politiikan vastustukseen, jos kohta usein termit sekoittuvat ja niitä käytetään samassakin tarkoituksena yleisen juutalaisvastaisuuden ilmentymänä, Kotonen sanoo.

Jalonen ei irtisanoudu fasistipuheestaan

Kurun tavoin entisestä perussuomalaisten nuorisojärjestöstä ponnistava, sinimustan liikkeen Helsingin piirin puheenjohtaja Toni Jalonen nousi vuonna 2020 julkisuuteen julistauduttuaan fasistiksi Virossa pitämässä puheessa. STT:n haastattelussa helmikuussa 2020 Jalonen sanoi, ettei peräänny lausunnostaan.

Kohun myötä hän erosi tehtävästään nuorisojärjestön toisen varapuheenjohtajan paikalta. Tilanne johti nuorisojärjestön ja emopuolueen välirikkoon. Sen seurauksena perussuomalaisten silloinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho päätti katkaista yhteistyön nuorisojärjestön kanssa ja puolue perusti uuden nuorisojärjestön, Perussuomalainen nuoriso ry:n. Jalonen erotettiin myös emopuolueesta.

Elokuussa julkaistussa blogissa Jalonen kutsuu fasistipuhettaan "eräänlaiseksi taiteelliseksi performanssiksi". Hän sanoo nyt, ettei edelleenkään peräänny lausunnosta.

– En kadu, että tein sen, mutta olen sittemmin pikkuisen muovannut kantaani. En enää sanoisi olevani silkka fasisti, mutta en lähde myöskään irtisanoutumaan.

Jalonen sanoo, ettei hän niinkään pidä itseään enää poliitikkona, vaan keskittyy toiminnassaan kulttuuriin ja taiteeseen.

Kansallismielisten liittouma kerännyt taloaan varten yli 10 000 euroa

Sinimustan liikkeen puoluesihteeri Terhi Kiemunki vaikuttaa SML:n lisäksi Kansallismielisten liittoumassa, jota hän on ollut perustamassa ja jossa hän on puheenjohtajana. Yhdistys kerää parhaillaan rahaa hankkiakseen kiinteistön toiminnalleen. Poliisihallitus myönsi hankkeelle rahankeräysluvan viime vuoden elokuussa.

Koossa on Kiemungin mukaan nyt viisinumeroinen summa, ja hän odottaa sen ensi vuoden aikana moninkertaistuvan tai ainakin tuplaantuvan. Kiemunki sanoo, että talo tarvitaan kokoontumisten, koulutusten ja muiden tapahtumien järjestämiseen. Hän sanoo, että "kansallismielisten" on vaikea löytää vuokratiloja.

–  Nykyisin harjoitetaan aika aktiivisesti kansallismielisten systemaattista syrjintää. Se tapahtuu niin, että vuokratilan omistajaa maalitetaan.

Kiemunki toimi aikanaan muun muassa Tampereen perussuomalaisten puheenjohtaja ja kansanedustaja Lea Mäkipään eduskunta-avustajana. Vuonna 2017 hän sai lähtöpassit puolueesta ja hänet irtisanottiin avustajan tehtävästään.

Tammikuussa 2018 hovioikeus tuomitsi Kiemungin islaminvastaisesta kirjoittelustaan sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Kesällä 2019 Tampereella varavaltuutettuna toiminut Kiemunki erotettiin perussuomalaisten valtuustoryhmästä Kansallismielisten liittouman kesäleirin tapahtumien vuoksi. Leirillä oli ammuttu maalitauluja, joiden alla oli poliitikkojen kuvia. Vuoden 2019 joulukuussa Kiemunki kohahdutti tuotuaan Tampereen kaupungin pikkujouluihin uusnatsijärjestö PVL:n johtajana toimineen Antti Niemen.

Hakaristiliput eivät ole ainakaan kulkueen kärjessä, sanoo Kuru

Sinimustan liikkeen Satakunnan piirin puheenjohtajana toimiva, uusnatsijärjestö PVL:ssä vaikuttanut Tapio Rantanen oli syytteessä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, koska hän kantoi muiden kanssa hakaristilippuja PVL:n kulkueessa itsenäisyyspäivänä 2018. Käräjäoikeus hylkäsi viime vuoden elokuussa syytteet.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen valitti tuomiosta, ja asiaa on määrä käsitellä hovioikeudessa keväällä. Toiviainen ja rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio oudoksuivat käräjäoikeuden päätöstä. Toiviaisen mukaan lipuilla haluttiin viestiä natsi-Saksan kansallissosialistista ideologiaa ja loukattiin vakavasti yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa. Nuotio huomautti, että tunnuksen alla on tapettu miljoonia ihmisiä.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Uutisaamussa 8.9.2022 käsiteltiin toista maailmansotaa, jolloin Suomessa valmisteltiin natsipropagandaa Saksan voiton varalle.

8:14img

Sinimusta liike on tänä itsenäisyyspäivänä järjestämässä Suomi herää -mielenilmausta Helsingissä. Ilmoituksen mielenosoituksesta on poliisille tehnyt Kuru. Samalla nimellä kulkenut tapahtuma on viime vuosina korvannut PVL:n aiempina vuosina järjestämää mielenosoitusta.

Kysymykseen siitä, sallitaanko mielenosoituksessa hakaristilippuja, Kiemunki ja Kuru vastaavat sanomalla, ettei hakaristi ole Suomen laissa kielletty symboli.

– Se ei ainakaan ole sellainen lippu, että se olisi siinä kulkueen kärjessä, jottei sitä sekoiteta järjestäjiin lippuihin, Kuru sanoo.

Tutkija Kotonen sanoo, että itsenäisyyspäivän mielenilmaukset ovat äärioikeistoryhmille keskinäisen solidaarisuuden osoituksia ja voimannäyttöjä.

– Toistuvana tapahtumana se on yksi keskeinen rituaali, joka kokoaa rivejä.

Mielenosoituksilla Kotosen mukaan haetaan myös julkisuutta ja huomiota perinteiseltä medialta.

Suomi herää -mielenosoituksen lisäksi itsenäisyyspäivänä järjestetään aiempien vuosien tavoin muun muassa 612 soihtumarssi ja Helsinki ilman natseja -vastamielenosoitus. 612-kulkuetta järjestämässä on aiemmin ollut äärioikeistolaisia toimijoita.

Helsinki ilman natseja -tapahtuman järjestävät A-ryhmä, Varisverkosto, Helsingin vasemmistonuoret, Pinkkimusta Helsinki, Emilia-ryhmä ja Elokapinan antifasismiryhmä.

Juttua oikaistu kello 16.00: Jutusta poistettu siihen kuulumaton video, joka kertoi uusnatsien koteihin levittämästä rasistisesta propagandasta. Jutun toiseen videon täsmennetty, että se koski toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia. Oikaisu 4. joulukuuta kello 11.09: Jutussa ollut video akselerationistisesta äärioikeistolaisuudesta on myös poistettu jutusta siihen kuulumattomana. Videoiden paikkaa jutun sisällä on myös vaihdettu.

Lue myös: 

Sinimusta liike pyrkii rekisteröitymään puolueeksi

Suomessa on varauduttava uudenlaisiin uhkiin – väkivaltainen äärioikeisto ja -vasemmisto nostaneet päätään koronapandemian aikana

Silla, 28, kuvasi yli vuoden ajan Soldiers of Odinien kotielämää, häitä ja hautajaisia – Nyt hän kertoo, millaisia ihmisiä kohutut katupartiolaiset olivat

Onko Soldiers of Odin turvallisuusuhka suomalaisille? Äärioikeistotutkijan mukaan terrorismiin suhtauduttava vakavasti: "Yksittäiset toimijat saattavat inspiroitua"

Tuoreimmat aiheesta

Puolueet