Eeva Lehtimäen kommentti: Hallituksen rasismikampanja lässähti – yhdet ovat tosissaan, toiset poseeraavat

Rasismin vastaisen kampanjan julkistustilaisuus 49:36
Katso videolta hallituksen rasismin vastaisen kampanjan julkistustilaisuus.

Julkisuuteen näyttää jälleen kerran siltä, että hallituksen henkinen ykköspuolue on perussuomalaiset, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki. 

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) polkaisi tiistaina käyntiin "Me puhumme teoin" -kampanjan yhdenvertaisuuden puolesta ja rasismia vastaan. 

Tekoja saatiin saman tien.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ilmoitti puolueen kesäkokouksessa Kouvolassa, ettei usko puolueen osallistuvan kampanjaan, hallitussitoumus valtioneuvoston kautta riittää. 

Jo aiemmin oppositiopuolueista SDP, vihreät ja vasemmistoliitto pesivät kätensä hallituksen julkisuuskampanjasta, koska heille rasisminvastainen työ on omien sanojensa mukaan arkipäivää.

Oppositiopuolueilla ei ole mitään intoa helpottaa hallituksen pinnan alle painettuja jännitteitä.

Ei tullut siis kampanjapamausta. Tuli lässähdys.

Ilman puolueita eli keskeistä yhteiskunnan ilmapuntaria kampanjaa ei voi ottaa tosissaan.

Taustalla viime kesän rasismikohu

Petteri Orpon hallitus roikkui hajoamisen partaalla viime kesänä rasismikohujen vuoksi.

Yksi keino tilanteen rauhoittamiseksi sekä RKP:n ja perussuomalaisten inhokkivälien helpottamiseksi oli eduskunnalle annettu tiedonanto, johon kirjattiin useita toimia muun muassa rasismin torjumiseksi.

Kampanja oli yksi näistä hallituksen toimista.

Petteri Orpo avasi kampanjan tänään yksin.

Tarkoitus on varmasti vilpitön ja asia mitä tärkein. Kovan puheen ja ääripäiden aikana yhdenvertaisuus ei ole Suomessa itsestään selvyys, vaikka haluamme niin uskoa posket rusottaen.

Arkipäivän rasismi on vielä suurempi tabu Suomessa.

Henkinen ykköspuolue

Orpo sanoi kampanja-avauksessa, että ”jokainen hallituspuolueen edustaja, jokainen ministeri ja eduskuntaryhmä sitoutui tähän ohjelmaan”.

Näin ei näytä kuitenkaan olevan. Ministerit seisovat rivissä. Entä loput perussuomalaiset?

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä on aiemmin epäillyt koko rasismin vastaisen kampanjan tarvetta.

Eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Kouvolassa Mäkelä totesi, että perussuomalaiset saivat viime kesänä aiheetta löylytystä rasismikohujen aikana ja niinpä seurauksia kannetaan vieläkin erilaisten poseerauskampanjoiden muodossa.

Poseerauskampanja. Siinä se on tiivistetysti sanottu. 

Pääministeripuolue kokoomus ja Petteri Orpo saattavat pitää hallitusta kasassa ja toimintakykyisenä kulisseissa.

Julkisuuteen kuitenkin näyttää jälleen kerran, että hallituksen henkinen ykköspuolue on perussuomalaiset, jonka ympärillä keskustelu ja päätökset pyörivät.

Lue myös:

    Uusimmat