Venäjä ja Suomi käyvät Suomen itärajalla kylmäveristä shakkiottelua, jossa kumpikin yrittää ennakoida vastustajan seuraavaa siirtoa, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) saapui Vartiuksen auki olevalle rajanylityspaikalle katsomaan omin silmin mikä tilanne oikein on.
Päätarkoitus oli tietysti median kautta antaa kansalaisille viesti, että homma on hallituksella ja viranomaisilla hallinnassa.
Orpon mukaan hallitus on valmis päättämään nopeasti lisätoimista, esimerkiksi koko itärajan sulkemisesta. Milloin, se jäi vielä auki.
Samaan aikaan pääministeri muistutti, että tarvitaan harkintaa, jotta päätökset kestävät myös juridisesti. Hallinnollista sekoilua ei kukaan tähän kohtaan halua.
Kumpi on niskan päällä?
Kun hallitus ilmoitti sulkevansa Vaalimaan, Nuijamaan, Imatran ja Niiralan rajanylityspaikat, lähtivät venäläiset siirtämään vaillinaisin asiakirjoin liikkuvia turvapaikanhakijoita Vartiukseen.
Tänään Sallan raja-asemalle vielä pohjoisempaan saapui 35 turvapaikan hakijaa.
Maallikkona on vaikea sanoa, kumpi on juuri nyt niskan päällä.
Hallituksella lienee tiedustelutietoa ja skenaarioita siitä, miten pitkälle venäläiset ovat valmiita puskemaan tilannetta.
Putin saanut haluamansa huomion
Venäjän presidentti Vladimir Putin on päässyt ensimmäiseen tavoitteeseensa. Hän ja rajaviranomaiset ovat saaneet Suomen poliittisen johdon ja median täyden huomion.
Toistaiseksi asioita on hoidettu ilman pahempaa hajaannusta ja hysteriaa Suomessa. Tässä suhteessa ihmisten käyttö hybridioperaatiossa ei ole tuottanut tulosta.
Vaikeimpaan kysymykseen Orpolta ei saatu tänään vastausta. Mitä Suomi tekee, jos venäläiset järjestelmällisesti estävät turvapaikkaa hakevien ihmisten pääsyn takaisin Venäjälle? Raja-aita sulkeutuu ja nappuloiksi joutuneet ihmiset jäävät pakkaseen, jopa kuolemaan.
Silloin on pakko ottaa kantaa myös moraalisiin kysymyksiin ja kansainvälisten sopimusten takaamaan oikeuteen hakea suojelua.
Toistaiseksi hallitus tuntuu luottavan, että tilanne ei pääse näin pahaksi ja Venäjä luopuu raukkamaisesta pelistään.
Pääministerin mukaan Venäjän häikäilemättömyys Suomen itärajalla ei ainakaan paranna mielikuvaa Venäjästä.
Entäpä jos Venäjä ei pyri sekoittamaan Suomea testaamalla onko itäraja heikko kohta? Aseena turvapaikkaa tai helpompaa elämää hakevat ihmiset.
Mustamaalauskampanjan kohdeyleisö voi olla myös Venäjällä.
Viesti on helppo vääristellä: Katsokaa nyt miten entisestä sopuisasta naapurista on tullut vihollinen ja roistovaltio.
Uusimmat
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
MTV seuraa: Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
Lataa lisää