Ei, Tesla ei ole luopunut kruunustaan – mediat unohtivat kertoa olennaisen yksityiskohdan uudesta "suurimmasta sähköautovalmistajasta"

3:02img
Tuleeko Teslasta vielä maailman arvokkain yritys? Näin paljon voittoa se tekee yhdellä myydyllä autolla.
Julkaistu 07.07.2022 11:42

Ville Järveläinen

Kansainväliset mediat uutisoivat tällä viikolla, kuinka kiinalainen BYD on mennyt sähköautojen myynnissä yhdysvaltalaisen Teslan ohi. Tämä pitää paikkansa, mutta vain siinä tapauksessa, että myös ladattavat hybridit lasketaan sähköautoiksi, mitä yleensä ei tällaisissa vertailuissa tehdä.

Tesla sai alkuvuodesta kaupaksi runsaat 560 000 sähköautoa, mikä oli odotettua heikompi suoritus. Teslalla oli pitkin kevättä isoja haasteita muun muassa Kiinassa, jossa koronapandemia aiheutti jälleen uusia sulkuja ja rajoituksia, mutta sittemmin Shanghain-tehdas on taas käynyt täydellä höyryllä. 

Useat mediat uutisoivat eilen, että kiinalainen sähköautovalmistaja BYD olisi ohittanut Teslan ja jättänyt amerikkalaisyhtiön kakkoseksi maailman suurimpien sähköautovalmistajien listalla, kun sen alkuvuoden myyntimääräksi kerrottiin hieman yli 640 000 autoa.

BYDin lukuihin on kuitenkin laskettu mukaan myös ladattavat hybridit, joita oli kokonaismäärästä noin puolet.

Lue myös: 31 sähköautoa armottomassa valheenpaljastustestissä – nämä mallit pettivät lupauksensa rankimmin

Warren Buffetin sijoitusyhtiön Berkshire Hathawayn tukema BYD kertoi myös sosiaalisessa mediassa "uuden energian ajoneuvojen" huippumyynneistä. Kiinassa kyseisellä termillä viitataan täyssähköautojen lisäksi myös polttomoottorilla varustettuihin lataushybrideihin sekä vetyautoihin.

Katso Twitter-upotus alta.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Kiina on maailman suurin automarkkina, ja BYD on maassa merkittävä valmistaja. Vielä toistaiseksi yhtiö ei kuitenkaan myy täyssähköautoja yhtä paljon kuin sen amerikkalainen kilpailija.

Lue myös: Pakollisessa hätävarusteessa paha bugi – Teslalta kymmenientuhansien autojen takaisinkutsu

Lähteet: BYD, InsideEV's, Barron's

Tuoreimmat aiheesta

Sähköautot