Suomen on mahdollista päästä kokonaan irti venäläisestä tuontienergiasta ja sille tulisi olla selkeä aikataulu, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Emma Kari korostaa, että ilmastokriisin kannalta fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen ja niistä lopulta luopuminen ovat ”kaiken a ja o”.
– Ilmastokriisi johtuu fossiilisten polttoaineiden käytöstä, ja sen torjuminen sekä pysäyttäminen edellyttää niistä luopumista, Kari toteaa.
"Tämä on meillekin vaikea paikka"
Venäjän hyökättyä Ukrainaan fossiilinen energia vähentäminen muuttui ilmastopolitiikan puheenaiheesta myös osaksi turvallisuuspolitiikkaa, kun Eurooppa pyrkii vähentämään riippuvuuttaan Venäjältä tulevista fossiilisista polttoaineista.
– Ne päätökset, joita Suomessa on aikaisemmin tehty nimeen omaan ilmastonmuutoksen pysäyttämisen ja hidastamisen takia näyttäytyvät nyt niin, että olemme vähän helpommassa tilanteessa kuin moni muu Euroopan maa, jossa vähennetään tuontia Venäjältä, Kari sanoo.
– Kyllä tämä on meillekin vaikea paikka, turha sitä on väistellä, hän kuitenkin myöntää.
"Kultaakin arvokkaampaa"
Hän tuo esille, että ilmastopolitiikkaa ja ilmastotoimia on tehty koko ajan esimerkiksi koronakriisistä huolimatta.
– Se, että on jatkuvasti viety eteenpäin toimia, joilla me vähennämme riippuvuutta fossiilisista polttoaineista, on tällä hetkellä kultaakin arvokkaampaa. Kyllä Suomessa on tehty viisaita asioista ja niistä kannattaa olla ylpeä, hän toteaa.
Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen.
Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live.
Tänään julkaistiin Hallitusten välisen ilmastopaneeli IPCC ilmastoraportti. Kari kertoo, että sen mukaan koko yhteiskunta tulisi saada mukaan ilmastotoimiin.
– Ilmastokriisin ratkaisemisessa alkavat olla kohtalon hetket käsillä, Emma Kari tiivistää tänään julkaistun ilmastoraportin ydinviestin.