Ensihoitajien vaarallinen arki: Juhaa lyötiin nyrkeillä ja kuristettiin töissä – tekijä selvisi sakoilla

2:22img
Ensihoitaja Juha joutui pahoinpitelyn uhriksi kesken työtehtävän. Katso videolta Juhan kertomana, miten tavalliseksi luultu keikka muuttui vakavaksi väkivallaksi.
Julkaistu 26.04.2023 05:49
Toimittajan kuva

Jonna Hellgren

jonna.hellgren@mtv.fi

Hoitajat kokevat työssään usein väkivaltaa. Erityisesti ensihoidossa väkivaltaa on kohdannut miltei jokainen. Yksi väkivaltaa kokeneista on ensihoitaja Juha Hyötyläinen, joka pahoinpideltiin kesken työtehtävän.

Tavallinen työpäivä tiedossa. Niin yli 20 vuotta alalla ollut hoitotason ensihoitaja Juha Hyötyläinen ja hänen työparinsa ajattelivat, kun suuntasivat tuttuun tapaan seuraavalle keikalle.

Oli pyhäpäivä ja esitiedoissa myrkytystapaus. Rutiinihomma.

– Menimme tutkimaan asiakasta. Tilanne muuttui uhkaavaksi ja teimme työkaverin kanssa yhdessä päätöksen, ettei meidän ole turvallista olla siellä. Lähdimme pois, Hyötyläinen kertaa.

Pitkälle ei kaksikko päässyt, kun tilanne eskaloitui nopeasti.

– Tein sellaisen pienen virheen, että en niin sanotusti turvannut selustaani ihan ulos asti, vaan käännyin selin asuntoon päin. Luotin, että tilanne on turvallinen, vaikka se uhkaava olikin.

Asiakas näki tilaisuutensa tulleen ja hyökkäsi poislähtevän hoitajan kimppuun.

– Sain muutamia lyöntejä ja minua kuristettiin jonkin aikaa. Tilanne oli aika vakava, Hyötyläinen kuvailee.

Työpari pääsi lopulta juosten asunnosta pois ja he soittivat poliisille.

Fyysisiä vammoja ehti kuitenkin hyökkäyksestä syntyä.

– Kaksi hammasta lohkesi ja ruhjevamoja kasvojen alueelle.

Poliisit tulivat ja henkilö otettiin kiinni. Tekijä selvisi tilanteesta sakoilla.

– 900 euroa oli se sakkorangaistus, joka hänelle tuli, Hyötyläinen muistelee.

Lue myös: Potilas pahoinpiteli kaksi hoitajaa Jorvin sairaalan päivystyksessä

Rikoslakia muutettava

Ensihoitoalan väkivalta-kyselyn mukaan lähes kaikki vastaajat, 97 prosenttia, kertoivat kokeneensa väkivaltaa kerran tai useammin työssään.

Hyötyläinen toimii myös puheenjohtajana Suomen Ensihoitoalan Liitto ry:ssä.

Liitto on jo useamman vuoden ajan vaatinut yhdessä Suomen Palomiesliiton ja Tehyn kanssa muutosta, jossa hoitohenkilöstöä kohtaan väkivaltaisesti käyttäytynyttä henkilöä rangaistaan samoin kuin virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen syyllistynyttä rangaistaan.

Eli kuten rangaistaisiin henkilöä, joka on käyttäytynyt väkivaltiasesti esimerkiksi lääkäriä tai poliisia kohtaan.

– Me olemme toimihenkilöitä. Myös meihin kohdistuneet uhka- ja väkivaltatilanteet pitäisi rinnastaa virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen. Tästä seuraisi neljästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta.

– Rikoslain muutos olisi signaali yhteiskunnalle, että me olemme koskemattomia ja että meitä kohtaan on nollatoleranssi, Hyötyläinen kuvaa.

Suojaliivit päällä keikoille

Ensihoitoalan liiton mukaan myös positiivisia edistysaskelia on turvallisuuden eteen saatu otettua.

Rikoslain muutoksen ei odoteta poistavan väkivaltatilanteita kokonaan jamyös muita toimenpiteitä tarvitaan.

– Uhka- ja väkivaltakoulutuksia on lisätty aluekohtaisesti. Myös suojavarusteisiimme on panostettu eli tietyille tehtäväkoodeille ensihoitajat pukevat suojaliivit päälle. Tietyillä alueilla hoitajat pitävät suojaliivejä päällä koko työvuoron.

Hyötyläinen peräänkuuluttaa yhtenäisiä toimintamalleja valtakunnallisesti. Jo hoitoalan opiskelijoille tulisi suunnata ennakoivaa opetusta näihin tilanteisiin.

– Lintukodossa me emme enää ole. Onneksi on asioista ruvettu keskustelemaan. En halua ihmisiä pelotella, mutta ikävä fakta tällä hetkellä on, että uhka- ja väkivaltatilanteet kasvavat koko ajan.

– Meidän täytyy löytää toimintamallit, että pystymme minimoimaan ne tulevaisuudessa, ensihoitaja summaa.

Minkälaista väkivaltaa hoitajat kokevat työssään? Tulisiko rikoslakia muuttaa siten, että rangaistukset hoitajiin kohdistuvista väkivallanteoista olisivat tiukempia? Haastattelussa Tehyn juristi Inka Lehtinen ja poliisitarkastaja Pekka Heikkinen.

20:36img

Lue myös: "Juokse!" huusi ensihoitaja työparilleen, kun humalainen potilas tempaisi leipäveitsen esiin

Tuoreimmat aiheesta

Ensiapu