Epäillyt teini-ikäisiä – Taylor Swiftin kolme konserttia Wienissä peruttiin terroriuhan vuoksi

Wienissä Taylor Swiftin konserttien peruneen terroriuhkan epäillyt tekijät ovat 15-, 17- ja 19 -vuotiaita jo aiemmin viranomaisille tuttuja henkilöitä, kertoo Reuters.

Jo eilen otettiin kiinni kaksi henkilöä, joita epäillään yhdysvaltalaisen poplaulaja Taylor Swiftin konsertteihin kohdistuvan islamistisen iskun suunnittelemisesta. Tänään kuulusteltiin kolmatta, 15-vuotias epäiltyä, kertoo Reuters.

Itävallan tiedusteluviranomaiset kertovat saaneensa apua tutkinnassa kansainvälisiltä tiedusteluviranomaisilta, koska Itävallan lainsäädäntö ei salli viestipalveluiden valvontaa.

Epäilty suunnitteli ajavansa väkijoukkoon

Viranomaisten mukaan suunnitellun iskun 19-vuotias pääepäilty oli tunnustanut uskollisuuttaan ISIS:lle ja hänen kotoaan löytyi kemikaalisia aineita.

Reuters kertoo medialähteeseen perustuen epäillyn varastaneen kemikaalit entiseltä työpaikaltaan, metallia jalostavasta yrityksestä ja opiskellut pommin rakentamista. Hän oli myös suunnitellut ajavansa autolla stadionin ulkopuolelle kerääntyvään väkijoukkoon ja harkinnut machete-veitsien käyttöä.

Pohjois-Makedonialaisia juuria omaava 19-vuotias työskenteli kahden muun, 15- ja 17 -vuotiaan, epäillyn kanssa.

Itävallan sisäministeriö ja tiedusteluviranomaiset eivät olleet heti saatavilla kommentoimaan medialähteen yksityiskohtia, eikä Reuters pystynyt tarkistamaan niitä.

Tapaus hyvä esimerkki nousseesta terroriuhasta Euroopassa

Tapaus on Reutersin mukaan havainnollistanut stadionkonsertteihin, musiikkifestivaaleihin ja muihin suuriin kokoontumisiin kohdistuvia riskejä.

Islamisti-iskujen uhka Euroopassa on kasvanut merkittävästi Hamasin iskettyä Israeliin, kertoi Itävallan sisäministeri Gerhard Karner Reutersille.

Viranomaisilla ei ole tietoa uusista uhkista tuleviin tapahtumiin liittyen, mutta turvallisuustoimet pysyvät korkeina vielä. 

Coldplayn on määrä soittaa neljä konserttia kaupungissa 21. elokuuta lähtien.

Viranomaiset ovat uudistaneet kansallista turvallisuustiedusteluaan Wienin keskustassa vuonna 2020 tapahtuneen, neljä kuolonuhria vaatineen jihadisti-iskun jälkeen.

Taylor Swiftin seuraavat konsertit ensi viikolla Lontoossa näyttäisi näillä näkymin toteutuvan normaalisti, kertoo Iso-Britannian viranomaiset. 

Lue myös:

    Uusimmat