Eduskunnassa on käynnissä poikkeuksellinen kiista siitä, miten hallituksen esitystä sairaalaverkon muutoksista käsitellään eduskunnassa.
Asian nosti täysistunnossa esiin sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.). Kiurun mukaan puhemiesneuvosto esittää, että sairaalaverkkoesityksestä tekee mietinnön hallintovaliokunta, ei sosiaali- ja terveysvaliokunta. Sote-valiokunta antaisi asiasta vain lausunnon.
Kiurun mukaan puhemiesneuvoston äänestys päättyi 10–9. Kiuru piti puhemiesneuvoston päätöstä valiokuntien nykyisen toimijaon ja valiokuntaoppaan vastaisena.
MTV Uutisten tietojen mukaan hallintovaliokunnan kannalla olleet vetosivat Krista Kiurun aiempien pitkien sote-valiokuntakäsittelyiden aikana antamiin lausuntoihin kovasta työkuormasta. Perustelujen mukaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan työtaakkaa haluttaisiin siis helpottaa siten, että merkittävämmässä roolissa mietintövaliokuntana olisi hallintovaliokunta.
Kiuru yritetään pelata pienempään rooliin
Taustalla saattaa todellisuudessa olla se, että Kiurun johtama sosiaali- ja terveysvaliokunta halutaan pelata pienempään rooliin, jotta Kiuru ei pystyisi vaikeuttamaan lain käsittelyä eduskunnassa. Hallituksessa koetaan Kiurun yrittäneen tärkeiden lakiesitysten viivyttämistä, torppaamista tai vesittämistä viime vuosina.
Oppositiosta SDP teki eduskunnan täysistunnossa esityksen, että mietintövaliokunta olisi sosiaali- ja terveysvaliokunta. Hallituspuolue kristillisdemokraattien Päivi Räsänen kannatti yllättäen esitystä.
Näyttää siltä, että SDP:n esitys voi menestyä eduskunnan äänestyksessä, sillä se näyttää saavan tukea oppositiopuolueiden ja kristillisdemokraattien lisäksi myös RKP:stä.
MTV Uutisten tietojen RKP:n ryhmänjohtaja aikoo esittää RKP:n eduskuntaryhmälle sosiaali- ja terveysvaliokunnan puolesta äänestämistä, kuten RKP:n edustaja äänesti myös puhemiesneuvostossa. Asiasta äänestettäneen lähipäivinä.
SDP:n eduskuntaryhmä puheenjohtaja Tytti Tuppurainen vetosi eduskunnan puhemieheen Jussi Halla-ahoon (ps.), jotta puhemiesneuvoston päätöstä muutettaisiin.