Erja Lyytinen paljasti lapsuuden suosikkilaulunsa – matkustaa joulutunnelmaan kitaran sointujen tahdissa!

3:48img
Kuuntele upea laulu! Erja Lyytinen esitti Viiden jälkeen -ohjelmassa englanniksi ja suomeksi kappaleen Jouluyö Juhlayö (Silent night, Holy night).
Julkaistu 27.11.2021 18:37

Elise Tykkyläinen

elise.tykkylainen@mtv.fi

Mikko Suursalmi

mikko.suursalmi@mtv.fi

Kansainvälisesti tunnettu blueskitaristi ja laulaja Erja Lyytinen uskoo suomalaisten pitävän tunteikkaista ja hieman melankolisista joululauluista. Hän kertoi oman lapsuutensa suosikkilaulusta MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Joululaulut ovat kaikuneet pian parituhatta vuotta. Ensimmäiset suomalaiset jouluveisut ovat 1500-luvulta, kun Enkeli taivaan kajahti ilmoille.

Suomalaiset myös rakastavat surumielisiä joululauluja. Jouluaamun varpunen onkin pieni veli taivahasta ja mummo asustaa yksin mökissään, johon on vähän vaikea edes päästä.

– Ehkä siinä pääsee tunteilemaan – fiilistelemään. Olen tässä vuosien varrella huomannut, että suomalaiset ehkä ovat sellaista melankolisen musiikin kansaa, Lyytinen pohtii.

Myös Lyytisen jouluun kuuluu luonnollisesti musiikkia.

Hän muistaa lapsuudestaan perinteisen – hieman mollisoinnussa kaikuvan laulun.

– Heinillä härkien kaukalon on sellainen minkä muistan. Sitä lauloin todella paljon. Lastenlaulukilpailuissakin kävin laulamassa sen kappaleen. Se oli todella hieno kappale!

Erja Lyytinen on valittu Suomen musiikin kunniagallerian jäseneksi Musiikkimuseo Fameen vuodeksi 2022.

Lähde joulutunnelmaan Viiden jälkeen -ohjelman mukana ja kuuntele artikkelin yllä olevalta videolta Jouluyö Juhlayö Erja Lyytisen laulamana ja soittamana.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki