Esapekka Lappi ilahtui "lohtuvoitosta" – "Muut ovat näköjään ihan paperia"

Hyundai-kuljettaja Esapekka Lappi sai pientä balsamia haavoilleen, kun pieksämäkeläinen tykitti Ruotsin MM-rallin Power Stage -erikoiskokeen voittoon.

Lappi ajoi Power Stagen etujoukoissa ja seurasi tilannetta puhelimen välityksellä median ympäröimänä.

– Nehän ovat muut ihan paperia näköjään. Toyotatkin jäivät kuusi kymmenystä, Lappi ilahtui Hyundai-uran ensimmäisen pätkävoiton varmistuttua.

– Kyllä sinne jäi vielä parannettavaa. Pätkällä on pirun monta risteystä, että kaikkia jarrutuksia ei ole helppo saada natsaamaan. Mutkat sujuivat hyvin ja siellä oli pari paikkaa, missä tiesin, että belgialainen (Thierry Neuville) nostaa, mutta minä en nostanut. Ei ollut täydellinen veto, mutta ei mennyt myöskään riehumiseksi.

Lappi saalisti siis täydet viisi lisäpistettä ja nousi myös yleiskilpailussa sunnuntain aikana seitsemänneksi.

– Totta kai tulos ja eilinen ulosajo harmittavat. Pakko silti mennä positiivisen kautta, sillä kyytiä oli. Ei se varmaan voittoon asti olisi riittänyt, mutta ei paljoa olisi jääty. Kakkostilasta olisi ainakin taisteltu, Lappi kertoi.

– Luottoa tuli muutenkin lisää, kun ei oltu niin hukassa kuin Monte Carlossa olimme. Vauhti oli koko kisan hyvää, mutta ei tuntunut missään vaiheessa, että veitsi kurkulla pitäisi ajaa.

Lappi menetti harmillisen rengasrikon ainakin osin aiheuttaman ulosajon vuoksi yli seitsemän minuuttia. Siinä mielessä 11 MM-pistettä voi pitää vähintäänkin kohtuullisena lohtupalkintona.

– Totta kai se sitä on. Eilen kun omat kaverit auttoivat meitä hangesta ylös, niin ei ollut mielessäkään, että jotain pisteitä vielä saataisiin. Powerin pisteet ovat tärkeitä myös tiimille, Lappi totesi.

Rallin MM-sarja jatkuu maaliskuussa Meksikon auringon alla. 

Lue myös:

    Uusimmat