Ott Tänak ylitti voitollaan Ruotsin MM-rallissa M-Sport Fordin pääpomo Malcolm Wilsonin odotukset. Wilson piti virolaisen tuomaa tulosta uskomattomana.
LUE MYÖS: Ruotsin MM-rallille dramaattinen päätös – Hyundain taktikointi pieleen: "Voi hyvänen aika"
C Moren toimittaja Tomi Tuominen sanoi Wilsonille onnittelujen yhteydessä, että hänen kasvonsa kertovat kaiken.
– En uskonut, että voisimme saada täältä tällaista tulosta. Uskoin, että pystyisimme haastamaan palkintokorokepaikasta. Tämä voitto on Ottin ansiota, Wilson hehkui.
M-Sportia ei laskettu etukäteen suurimpien suosikkien voittoon kovaksi luuksi tiedetystä Tänakista huolimatta. Wilson sanoi M-Sportin myös tienneen, ettei heidän autonsa ole nopein. Tänak, joka oli ennen tätä kautta ajanut M-Sportilla viimeksi vuonna 2017, suoriutui kuitenkin Ruotsin rallissa tasaisen vahvasti, mikä takasi lopulta upean voiton.
– Hän toi osaamisellaan ja tyylillään tämän uskomattoman tuloksen meille.
– On uskomatonta, kun joku pystyy laittamaan kaikki varpailleen ja paineen alle.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Wilson koki M-Sportin tarvinneen moista suoritusta, mutta alleviivasi lisäksi "kovan työn alkavan nyt".
– Meillä on paljon työtä edessämme. Emme voi jäädä aloillemme, tai olemme mennyttä.
KATSO MYÖS: Kalle Rovanperä: Normaalia Hyundailta – myös Halttunen antoi kuulua tallin tempusta
Vuoden 2019 maailmanmestari Tänak johtaa MM-sarjaa kolmen pisteen erolla hallitsevaan maailmanmestariin, Toyotan Kalle Rovanperään, kun takana on kaksi osakilpailua.
Kuuntele Wilsonin kommentit ylälaidan videolla. Alla voittoaan tunnelmoi Tänak.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Ruotsin MM-rallin lopputulokset:
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika/ero |
1. | Ott Tänak | M-Sport | 2:25:54,5 |
2. | Craig Breen | Hyundai | +18,7 |
3. | Thierry Neuville | Hyundai | +20,0 |
4. | Kalle Rovanperä | Toyota | +25,1 |
5. | Elfyn Evans | Toyota | +1.24,0 |
6. | Pierre-Louis Loubet | M-Sport | +5.59,0 |
7. | Esapekka Lappi | Hyundai | +7.42,4 |
8. | Oliver Solberg | Skoda (WRC2) | +7.48,1 |
EK18: Umeå 2, Power Stage – (10,08 km)
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika/ero | Power Stage -pisteet |
1. | Esapekka Lappi | Hyundai | 5:42,0 | 5 |
2. | Elfyn Evans | Toyota | +0,6 | 4 |
3. | Kalle Rovanperä | Toyota | +0,6 | 3 |
4. | Ott Tänak | M-Sport | +0,6 | 2 |
5. | Craig Breen | Hyundai | +0,8 | 1 |
6. | Thierry Neuville | Hyundai | +2,6 | - |