Tämän ja viime kauden Hyundailla rallin MM-sarjaa ajaneen Esapekka Lapin tulevaisuudella on spekuloitu viime viikkoina kovasti. Lappi ajoi kauden viimeisen MM-rallinsa viime viikonloppuna Chilessä, ja se, jatkuuko ura, on tässä kohtaa täysin auki. Yksi sopimus ensi vuodeksi on kuitenkin jo tehty.
LUE MYÖS: Esapekka Lappi paljasti uutta tietoa keskeytyksestään – Hyundai pelasi Chilessä kovaa peliä
Viime kaudeksi Lappi sai Hyundailta täyden kauden pestin. Kausi oli vaikea, ja kolmen lapsen isä oli sen päätteeksi itsekin sitä mieltä, ettei täysi ajo-ohjelma välttämättä olisi hänen kannaltaan enää paras vaihtoehto.
Tänä vuonna Lappi on jakanut Hyundain kolmatta autoa Dani Sordon ja Andreas Mikkelsenin kanssa. Viidessä MM-rallissa vyölle tarttui pitkään odotettu uran toinen voitto, mutta muuten tulokset ovat jääneet vaisuiksi.
Tallipisteitä on tullut viidessä kisassa 7,6 pisteen keskiarvolla. Sordon keskiarvo kolmessa kisassa on 9,3 ja Mikkelsenin niin ikään kolmessa kisassa 6,3 tallipistettä.
Chilessä ajettu uran 90. MM-ralli saattoi jäädä Lapin uran viimeiseksi – ainakin pääluokassa.
– Kyllähän se haikealta tuntuu. Se on ollut älyttömän iso osa mun elämää, varsinkin viimeiset 15 vuotta, Lappi sanoo MTV Urheilulle.
Muuten Lappi kertoo olevansa asian kanssa jotakuinkin sinut, mutta yksi asia mahdollisessa MM-ralliuran päättymisessä jännittää.
– Se, että saa ajaa maailman hienoimmalla ralliautolla, on ollut osa identiteettiä, ja kun se viedään pois enkä saakaan enää ajaa sitä, niin miltä se tuntuu, kun en enää pysty itselleni sanomaan, että osaan ajaa tuollaista?
– Ei siinä oikeastaan muuta ole. Tiedän, että kun tuo homma loppuu, niin muita ovia saattaa avautua. Mitä ikinä se onkaan.
Yksi vaihtoehto liittyy muun muassa ajovarusteita ja varosia myyvään RTE-Motorsportiin, jossa Lappi on osakkaana Kalle Rovanperän kanssa.
– Tekemistä kyllä keksin. Eiköhän se tästä.
– Sitten on se perheaspekti, joka on ollut aiemminkin esillä. Sehän on vain sitten hyvä asia, että voi olla enemmän läsnä lapsille, kun he ovat vielä pieniä ja tarvitsevat meitä vanhempia.
Ratakisat kiinnostavat
Intohimo ajamista kohtaan ei missään tapauksessa tule kuitenkaan laantumaan. Jos Lappi saisi täysin vapaasti valita, hän haluaisi ehkä hieman yllättäen kokeilla mieluummin "jotain ratahommaa" kuin varsinaisesti enää rallia.
– Siellä radalla se minun taustani on, ja tavoitteena oli aikanaan päästä F1-kuskiksi.
– Pari vuotta sitten kävin kokeilemassa sellaista Porschea, jolla Kallekin on ajanut. Se tuntui ihan hauskalta. Voisi olla ihan veikeää kokeilla, miltä se ratahomma tuntuisi. Ei sen tarvitse Porsche olla, mutta joku ratakisa.
Rallin osalta Lappi ei ainakaan tässä kohtaa näe, että lähtisi enää kiertämään esimerkiksi MM-sarjaa pienemmässä luokassa.
– Ei varmaan koskaan kannata sanoa ei koskaan, mutta ei se tunnu tällä hetkellä siltä, että se olisi tarpeeksi motivoiva idea.
Entä yksittäiset kisat – oli se sitten MM-sarjaa, EM-sarjaa tai SM-ralleja?
– No SM:ään voisi mennäkin vaikka. Sehän olisi ihan hauskaa. Miksei joku EM-rallikin. Ei kai siinä mitään. SM-ralli kuulostaa jopa itse asiassa ihan hyvältä, koska se olisi sellainen paluu juurille -tyyppinen juttu.
– Vuonna 2021 ajoin Lahdessa kisan, ja se oli kyllä tosi hauskaa.
Modernilla autolla vai historic-pelillä?
– En ole vielä historic-hommaan hurahtanut. Pitäisi varmaan kokeilla ensin, että minkälainen sellainen auto olisi ja mikä se auto ylipäätään olisi. Nekin ovat hirmu kalliita nykyään.
– Sellaista A-ryhmän Sierraa, nelivetoa, joka isälläkin aikanaan oli, myydään jollain 150 000 eurolla. Herranjestas! Eihän sellaisella uskalla lähteä ajamaan, kun ei siihen löydä osia enää, jos sellaisen tuhoaa.
Korvaamaton Janne Ferm
Missä tahansa rallisarjassa Lappi tulevaisuudessa ajaakaan, varmaa on, että hän tarvitsee rinnalleen uuden kartturin. Vuodesta 2010 lähtien jokaisessa kisassa vieressä istunut Janne Ferm lopetti hommat Chilessä.
Alun perin Ferm olisi halunnut jäädä sivuun jo vuosi sitten, mutta kaksikko pääsi sopuun vielä yhdestä lisävuodesta. Koska mitat täyttäviä karttureita ei varsinaisesti kasva puussa, Lappi kertoo tehneensä jo tämän vuoden aikana pohdintaa uudesta aisaparistaan.
– Kyllä mulla on sovittuna siihen kartturi, jos tarve tulee.
LUE MYÖS: Janni Hussi yhdistettiin heti huippupestiin – näin rallikartturi vastaa
Lapin mukaan hänen viereensä istuvan kartturin tulee olla nälkäinen ja motivoitunut sekä ainakin jossain määrin kokenut. Olisi myös hyvä osata lukea nuottia.
– Jos nyt ajatellaan, että jatkan huipputasolla, niin pitää osata ne perusjutut ja olla jo jonkin verran kokemusta noista ralleista, että minun ei tarvitse opettaa sitä hommaa siinä sivussa.
– Ja pitää vähän tunteakin. En pysty ihan mistään pystymetsästä ottamaan siihen ketään sellaista, jota en tunne tai tiedä ennakkoon. Siellä vietetään niin paljon aikaa yhdessä, että kemian pitää olla hyvä, pitää synkata ja olla hauskaa.
Sen Lappi kuitenkin myöntää, että uutta Fermiä ei rinnalle tule löytymään.
– Henkilökohtaista puolta Jannesta ei pysty kukaan korvaamaan, mutta sen ammatillisen puolen pystyy varmasti joku hoitamaan ja oppimaan minun kanssani uudet, yhteiset tavat. Ei niiden tarvitse olla sellaisia tapoja, jotka ovat minulle rutinoituneet 15 vuoden aikana, ja hänen pitäisi vain sopeutua. Minunkin pitää totta kai tulla vastaan.