Esapekka Lappi vaikeuksissa – todella suoraa puhetta
Esapekka Lappi ei ollut alkuunkaan tyytyväinen kulkuunsa Chilen MM-rallin perjantain aamupäivän erikoiskokeilla.
Lappi oli perjantain huoltotauolla, ennen neljättä erikoiskoetta, kahdeksantena, 18,3 sekuntia kärjestä.
– Hidasta, liian hidasta, Lappi kiteytti menonsa.
– Olen yrittänyt, mutta on todella vaikea kokea oloaan luottavaiseksi, kun liukkaita mutkia on kaikkialla. Vaikka et kokisi hyökkääväsi kunnolla, vedät silti liusussa.
Suomalainen jatkoi, ettei hän tiedä, mitä tällä hetkellä tehdä.
– Taitoni ovat mennyttä.
Lapilta kysyttiin, mitä huollossa tapahtuu ja miten hänestä saadaan luottavaisempi loppupäivän lenkille.
– Syön lounasta, otan kahvia ja sitten yritämme uudestaan, Lappi heitti.
Lappi voitti ensimmäisen tänä vuonna ajamansa MM-rallin, Ruotsin osakilpailun. Kisat, joihin osa-aikaiskuljettaja on sen jälkeen osallistunut, ovat kuitenkin menneet tyystin penkin alle.
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
22:22
Kärkimies vaihtui – Kalle Rovanperä ja Esapekka Lappi dramaattisissa tilanteissa: MTV seuraa Chilen MM-rallia
-
22:07
Junaliikenne pysähdyksissä Toijalassa
-
22:02
Uskomatonta! TPS:n tähtipuolustaja teki taas hattutempun – edellisestä vain kaksi päivää
-
21:56
Pelicansilta karu sulaminen SM-liigassa – ruotsalaispuolustaja ylsi käsittämättömään temppuun
-
21:46
Työntekijä loukkaantunut vakavasti Takon tehtaalla Tampereella: Jalka jäi puristuksiin kesken töiden
-
21:36
Tähtihyökkääjän kuti yllätti Ilves-vahdin – asiantuntijalta kovaa kritiikkiä: "Ei tuo voi mennä maaliin"
-
21:16
Kauhea tilanne jääkiekkokaukalossa – pelaaja jäi makaamaan liikkumattomana jään pintaan
-
21:14
Lauri Mikkolan salainen haave kävi toteen
-
21:07
Helene-myrsky raivonnut Yhdysvalloissa – ainakin 20 kuollut, miljoonat ilman sähköä
-
21:04
Suihku kutsuu: Ässät-puolustajan raju töötti johti ulosajoon
-
20:55
Trump tapasi Zelenskyin: Puhui "monimutkaisesta palapelistä"
-
20:54
MTV seuraa – Israelin armeija sanoo iskeneensä Hizbollahin päämajaan
-
20:48
Mikko Manner sai HPK:n koneet käyntiin – Kiekko-Espoo koki kylvetyksen Hämeenlinnassa
-
20:31
Iivo Niskanen nappasi ensimmäisen voittonsa sivulajissaan
-
20:22
Esapekka Lappi vaikeuksissa – todella suoraa puhetta
-
20:16
Kesärannan kyltin käpälöinti ei ollutkaan jekuttajan tekosia
-
20:14
Putinin puoleen edustaja varoittaa Natoa Mikkeli-päätöksestä: "Mitä lähempänä joukot ovat, sitä tarkemmin voimme iskeä"
-
20:06
Sarjajumbo Pelicans sai hanat ryminällä auki – Ilves täysin telineissä Lahdessa
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo jättää haikea hyvästit
-
19:57
Poliisi ottanut kiinni 74 Elokapinan mielenosoittajaa – Mannerheimintie taas auki
-
Lataa lisää