Japanin MM-ralli on alkanut dramaattisesti, kun perjantaiaamu tarjosi heti runsaasti tapahtumia ja läheltä piti -tilanteita.
LUE MYÖS: Japanin MM-rallin seuranta
LUE MYÖS: Kiusallinen ongelma piinaa MM-rallitähtiä Japanissa – "Näyttää naurettavalta miljoonan euron autossa"
Hyundain Dani Sordo ja M-Sport Fordin Adrien Fourmaux ajoivat tismalleen samassa paikassa ulos. Myös Toyotan Takamoto Katsuta kävi ulkona, mutta pääsi jatkamaan matkaansa ja tykitti myöhemmin kolme peräkkäistä pohja-aikaa.
Aamu oli vaikea myös Hyundain Esapekka Lapille, joka kilpailee Japanin asfalttiteillä nyt ensimmäistä kertaa. Loppujen lopuksi suomalainen oli kuitenkin ainoa tiiminsä tehdaskuljettaja, joka selvisi päivästä läpi.
– Aamun ensimmäinen pätkä oli olosuhteiden osalta ihan ok. Totta kai tiellä oli aika paljon neulasia, mutta kokonaisuutena pitoa oli enemmän, mitä osasin odottaa. Odotin paljon tilanteita ja yllätyksiä, ja niitähän myös oli, Lappi naurahti.
Puista pudonneet lehdet ja neulaset tekivät pätkistä kuitenkin todella liukkaat.
– Oli siellä joitain paikkoja, missä oltiin kyllä välillä ihan matkustajia jopa noissa vauhdeissa. Luulen, että tämä oli parempi tehdä tällä tavalla. On todella vaikeaa rakentaa itseluottamusta tällaisissa olosuhteissa.
Aamun toiselle pätkälle saatiin sadetta, ja se teki hommasta vielä monta astetta vaikeampaa.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
0:38
– Se toinen pätkä oli jo aika hullua. En ole koskaan nähnyt niin paljon seisovaa vettä pätkillä ennen tätä. Olin vesiliirrossa – en tiedä edes montako kertaa – mutta liian monta kertaa joka tapauksessa, ja se oli todella vaarallista. Mutta läpi päästiin. Tuulilasin kanssa oli ongelmia kaikilla, ja näkyvyys oli todella huono, mutta onneksi olemme nyt tässä.
– Ei se hyvältä tuntunut. Tuntui, että en voi ajaa kovempaa ilman riskejä. Joten yritin ajaa vain todella varovaisesti, Lappi totesi.
Neljäs erikoiskoe päätettiin lopulta perua kokonaan, sillä olosuhteet olivat aivan liian vaaralliset eikä pelastushelikopterikaan päässyt taivaalle.
Lappi piti tätä oikeana ratkaisuna.
– Luulen niin, kyllä. Jopa nuotitusvauhdissa olimme vesiliirrossa, joten ei se kivaa ollut, Lappi linjasi.
Lappi nousi perjantaina kokonaistilanteessa kuudenneksi, mutta sijoituksen parantaminen tästä tulee olemaan hyvin vaikeaa.
– En muuttaisi paljoa mitään tällä hetkellä. Minun on mahdotonta vastata (kärjen) vauhtiin ottamatta riskejä, joten yritän olla vain fiksu, enkä tyhmä, Lappi paalutti.