MTV:n Huomenta Suomessa haastateltiin tänään entistä pääministeriä, Esko Ahoa. Aho on kirjoittanut Hetki Lyö -kirjan (Otava), joka keskittyy Suomen talouden ongelmiin.
Aho kertoo pohtineensa kirjaa kirjoittaessaan paljon 1990-luvun alun laman ja tämän ajan yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia.
– Oikeastaan se perimmäinen kysymys on se, että kumpi on parempi: kertarysäys vai ikään kuin ainainen kitinä, näivettyminen. Minun mielestäni Suomi on nyt näivettymässä. Ja se ei kyllä pelkillä leikkauksilla lähde. Tarvitaan sitä kasvua myös.
Ahon mukaan talouskasvu tulee viennistä ja teollisuustuotannosta.
– On sellainen vanha suomalainen sanonta, että kyllä oksille ottajia löytyy, kun kuusi vain kaadetaan. Nyt se kuusi on jäänyt kaatamatta ja nyt meidän täytyisi keskittyä siihen uudestaan. Se on kyllä vientiä ja teollisuustuotantoa.
Lue myös: SDP:n Lindtman: Hallitus asetti kasvutyöryhmänsä liian myöhään – "Aikaisintaan voimaan vuonna 2026"
Ahon mukaan Suomi liittyi euroon liput liehuen, miettimättä ollenkaan miten eurossa eletään.
– Ruotsi päätti jäädä ulkopuolelle, mutta toteutti palkkamallin, joka on vientivetoinen palkkamalli. Palkansaajajärjestöt olivat tyytymättömiä siihen, että koko ajan inflaatio söi kaikki reaaliansioiden korotukset. Meillähän se olisi pitänyt tehdä erityisesti, mutta meillä on mennyt kolmekymmentä vuotta, että mietitään, mitenkähän eurossa eletään. Ja huonosti on käynyt.
"Euroopassa ei ymmärretä metsien potentiaalia"
Ahon mielestä Suomessa pitäisi panostaa nyt bioalaan.
– Siinä me olemme tällaisessa Eurooppalaisessa loukussa. Euroopassa ei laajemmin ymmärretä metsien, metsäteollisuuden ja bioalan potentiaalia. Siinä pitäisi saada yhdessä Ruotsin ja muutamien muiden maiden kanssa vaikutettua siihen, että Euroopassa ymmärrettäisiin tämän alan merkitys.
Toisena panostettavana alana Aho mainitsee digitaalisuuden käyttöönoton ja tekoälyn. Kolmanneksi asiaksi Aho nostaa mineraalit, joita tarvitaan kaikkialla maailmassa.
– Nyt niitä tuodaan pitkälti Kiinasta. Olemme Kiinan varassa koko maailmassa ja meidän pitäisi niitä hyödyntää, Ne ovat yksi vaurauden lähde.
Riskejä ei uskalleta ottaa
Ahon mielestä yritysten perustamiseen liittyen riskien oton kulttuuri on Suomessa Ruotsiin verrattuna huonompi.
– Mikään ei muutu, jos riskiä ei oteta. Virheitä pitää voida tehdä. Ei voi olla niin, että edellytetään, että mitään virheitä ei saa tulla. Silloin ei uskalleta tehdä mitään. Mutta tietenkään samaa virhettä ei saa tehdä kahta kertaa.
Lue myös: Korkojen reipas lasku voi tuoda kotitalouksille miljardeja euroja lisää kulutusvaraa
Aho kommentoi myös maahanmuuttoa. Hänen mukaansa Kanadassa on hoidettu maahanmuuttoa fiksulla tavalla.
– Siitä meillä olisi paljon opittavaa. Siellä on jaettu humanitaarinen ja työperäinen maahanmuutto selvästi kahtia. Ja sitten on valikoitu maahanmuuttajia niin, että on otettu maahan sellaisia, joiden edellytykset pärjätä Kanadassa ovat parhaat.