Stubbin ja Haaviston ääniero oli historiallisen pieni – edellinen ennätys vuodelta 2000

3:16img
VIDEO: Alexander Stubb teki yllätysvierailun Pekka Haaviston vaalivalvojaisiin
Julkaistu 11.02.2024 23:10

MTV UUTISET

Alexander Stubbin ja Pekka Haaviston ääniero oli alle 98 700 ääntä. Se on presidentinvaalien nykyaikaisen historian pienin ääniero.

Stubb sai 98 663 ääntä enemmän kuin Haavisto toisella kierroksella. Ero on pienin toisen kierroksen äänissä sen jälkeen, kun tasavallan presidentti on valittu suoralla, tarvittaessa kaksivaiheisella kansanvaalilla vuodesta 1994 lähtien.

Aiempi pienin ero oli Tarja Halosen (sd.) ja Esko Ahon (kesk.) kamppailussa vuonna 2000, jolloin eroa oli Halosen hyväksi yli 103 000 ääntä.

Lue myös:Yksi kuva näyttää: Näin Suomi äänesti 

Haaviston saama yli 1,47 miljoonan äänisaalis on kuitenkin toiseksi pienin nykymuotoisessa vaalihistoriassa toisella kierroksella. 

Pienin toisen kierroksen äänisaalis on Haaviston vuonna 2012 Sauli Niinistöä vastaan saatu 1,07 miljoonan äänen potti. Niinistö oli jo vuoden 2012 vaaleissa melko ylivoimainen.

Äänestysprosentin lasku ensimmäiseen kierrokseen nähden vaikutti todennäköisesti jonkin verran myös Haaviston äänisaaliiseen.

Lue myös:

Näin huippujännittävä vaali-ilta eteni

Kommentti: Kolme pointtia, miksi Suomen jakautuminen presidentinvaaleissa ei ole ongelma

Helena Petäistön kolumni: Onko ahkeruuden arvostus kadonnut? Suomalaisjohtajien työtunneista täysin eriäviä arvioita Euroopassa

Milloin presidentti astuu virkaansa, entä paljonko hänen palkkionsa on? Tässä viisi faktaa tulevasta presidentistä

Tuoreimmat aiheesta

Presidentinvaalit