Australialainen tutkijaryhmä löysi useita järviä Etelämantereen suurimman jäätikön alta. Tutkijoiden mukaan löytö auttaa heitä ennustamaan, kuinka jäätiköiden sulaminen tulee vaikuttamaan valtameriin.
Australian Antarktisen ohjelman tutkijat suorittivat seismisiä tutkimuksia Tottenin jäätiköllä Itäisellä Etelämantereella. Ensimmäistä kertaa he löysivät järvirykelmän jäätikön alta.
– Tämä tutkimus on todistanut meille ensimmäistä kertaa, että jäätiköiden alaisissa järvissä on huomattavia määriä vettä, jäätikkötutkija Ben Galton-Fenzi kertoo tiedotteessa.
Galton-Fenzin mukaan jäätikön liikkumisnopeus määrittyy sillä, mitä sen alla on. Jos alla on kalliota, jäätikkö liikkuu hitaasti. Jos jään alla on vettä tai pehmeitä kerrostumia, jäätikön liike on nopeampaa.
– Tutkimus on tärkeää sen takia, koska tämän avulla voimme määritellä, kuinka Etelämantereen sulaminen tulee vaikuttamaan valtameriin, Galton-Fenzi kertoo.
Seismisessä tutkimuksessa tutkijaryhmä räjäytti pieniä räjähdyspanoksia noin kaksi metriä jäänpinnan alapuolella. Räjähdyksestä lähtevän äänen ja kaiun perusteella tutkijat pystyivät määrittelemään, mitä jään alla on.
Tottenin jäätikkö on 30 kilometriä leveä ja jopa kaksi kilometriä paksu. Sulaessaan jäätikkö voisi nostattaa meren pintaa seitsemän metriä. Tärkeintä on nyt selvittää, millä aikavälillä tämä voisi tapahtua.