EU-diplomaatit: Britannia ei välttämättä aloita eroprosessia ikinä

Big Ben brexit Iso-Britannia Englanti Lontoo
EPA
Julkaistu 27.06.2016 04:29

MTV UUTISET – AFP – STT

Britannia ei välttämättä koskaan aloita eroprosessia EU:sta, epäilee joukko EU-diplomaatteja uutistoimisto AFP:lle.

Diplomaattilähteiden mukaan on mahdollista, että EU-eroa puoltavasta kansanäänestystuloksesta huolimatta Britannia ei koskaan jätä eropyyntöään.

EU:n säädösten mukaan Britannian on jätettävä eroilmoitus, ennen kuin neuvottelut eron ehdoista voidaan aloittaa. Eroilmoituksen jälkeen Britannialla on kaksi vuotta aikaa neuvotella eronsa ehdoista.

EU-lähteiden mukaan ei ole odotettavissa, että Britannian väistyvä pääministeri David Cameron tekisi virallista eroilmoitusta vielä huomenna EU-huippukokouksessa. Cameron on sanonut eroavansa lokakuuhun mennessä. Hän on ilmoittanut, että eroneuvottelut saa aloittaa ja hoitaa hänen seuraajansa.

Ilmoitus ehkä jouluun mennessä

EU:ssa on arvioitu, että Britannian eroilmoitus saataisiin jouluun mennessä. 

– Haluamme Britannian ilmoittavan erostaan nyt, jotta asiaan saadaan selvyyttä. Koska emme voi pakottaa heitä toimimaan, henkilökohtainen arvioni on, että he ottavat aikansa, nimettömänä kommentoinut diplomaattilähde sanoo AFP:lle.

– En myöskään pidä mahdottomana, että he eivät tee sitä koskaan.

STT:lle eilen puhunut huippukokousta valmisteleva lähde puolestaan sanoi, että EU:ssa oletetaan Britannian hallituksen kunnioittavan kansanäänestystulosta eli aloittavan eroprosessin.

– Se on ainoa oletus, jonka pohjalta työskentelemme.

Britit innostuneet lähettämään postia

Diplomaattien mukaan EU on saanut tuhansia sähköposteja briteiltä, jotka kertovat olevansa pettyneitä äänestystulokseen.

Lähteiden mukaan lähettäjien joukossa on katumapäälle tulleita EU-eron puolesta äänestäneitä. 

– Olemme saaneet Britanniasta vihapostia vuosikymmenen, mutta nyt ensikertaa hukumme rakkauskirjeisiin, diplomaatit sanovat AFP:lle.

Skotlanti pohtii veto-oikeuden käyttöä 

Mahdollisuutta peruutusvaihteen käyttöön on pohdittu myös Skotlannissa. Skotlannin itsenäisyyspuolueen johtajan Nicola Sturgeonin mukaan Skotlannin parlamentti voi yrittää käyttää asiassa veto-oikeuttaan. Ajatuksen juridinen pohja on kuitenkin kyseenalaistettu. 

Skotlantilaiset äänestivät selvästi unionissa pysymisen puolesta. Alueella harkitaankin nyt uuden itsenäisyysäänestyksen järjestämistä.

Tuoreimmat aiheesta

Brexit