Perussuomalaisten mahdollinen liittoutuminen Venäjä-myönteisten oikeistopopulistipuolueiden kanssa europarlamentissa on poliittista laskelmointia, arvelee politiikan tutkija Kimmo Elo STT:lle.
– Varmasti ajatuksena on saada poliittista painoarvoa ja vaikutusvaltaa olemalla osana suurta ryhmää. Se on puhtaasti valtatekninen kalkyyli, jossa ehkä toivotaan, ettei Venäjä-teema nouse kovinkaan merkittäväksi ja ne muut ryhmän ajamat asiat olisivat tärkeämpiä, Elo arvelee.
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja ja EU-vaaliehdokas Laura Huhtasaari tapaa tänään Euroopan laitaoikeistopuolueita Italiassa Milanossa. Tapaaminen koskee uuden oikeistopopulistisen ryhmän perustamista EU-parlamenttiin.
Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkijana työskentelevän Elon mukaan suhtautuminen Venäjään on selvästi eurooppalaisia oikeistopopulistisia puolueita jakava tekijä.
– Jos suhtautumisesta Venäjään tulee kynnyskysymys, silloin voi tulla railoja eri ryhmien välille, Elo sanoo.
EU-eroa ei enää ajeta
Suomen lisäksi muun muassa Puolan oikeistopopulistit ovat suhtautuneet varautuneesti Venäjään, kun taas Italian, Itävallan ja Ranskan laitaoikeisto on ollut Venäjä-mielisempää.
Venäjä-suhtautumisen ohella puolueita erottavia tekijöitä on Elon mukaan aatteen ja retoriikan voimakkuus. Osalla laitaoikeistosta aatemaailma keskittyy EU-kriittisyyteen, mutta joillakin puolueilla retoriikkaan kuuluu myös voimakkaampi nationalismi. Sen sijaan EU-eroa ei enää ajeta, ainakaan avoimesti.
– Aikaisemmin oli jako sen suhteen, halutaanko erota EU:sta vai uudistaa sitä sisältä päin. Nyt EU-ero näkyy olevan poissa agendalta, sitä ei nähdä enää realistisena, Elo sanoo.
Protestivaali nostattaisi laitaoikeiston suosiota
Mahdollisesti EU-parlamenttiin syntyvä laitaoikeistoryhmä rakennetaan tutkijan mukaan unionin integraation vastustamisen ja päätäntävallan jäsenmaille palauttamisen ympärille.
– Yleinen EU-kriittisyys yhdistää puolueita. Halutaan pysäyttää integraatiomalli, jossa on lisätty integraatiota ja siirretty tiettyjä päätöksiä EU:n piirissä tehtäväksi. Päätösvallan palauttaminen jäsenmaille on kattoteema, jonka alla yhteistyötä tehdään, Elo arvioi.
Tutkijan mukaan oikeistopopulistien tavoitteena näyttääkin nyt olevan muodostaa riittävän painava ryhmä europarlamenttiin, jotta he pystyisivät hidastamaan EU:n päätöksentekoa.
– Tällä hetkellä jos katsoo mielipideilmastoa, niin äänestysaktiivisuuden nousu on kansallisissa vaaleissa ollut pääsääntöisesti seurausta siitä, että oikeistoryhmät ovat onnistuneet mobilisoimaan nukkuvia äänestäjiä. Jos tulee protestivaali, silloin varmaankin näiden ryhmien kannatus tulee vahvistumaan.