MTV Uutiset seurasi tässä artikkelissa Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksia Ukrainassa ja muualla maailmassa tiistaina 19. joulukuuta 2023.
|
21:49: Zelenskyi haluaa neuvotella Orbanin kanssa
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoo haluavansa neuvotella Unkarin pääministerin Viktor Orbanin kanssa ratkaisun löytymiseksi heidän erimielisyyksiinsä. Zelenskyi puhui tiedotustilaisuudessa tänään.
Viime viikolla EU-johtajien huippukokouksessa Orban esti päätöksen 50 miljardin euron tukipaketista Ukrainalle.
Tiedotustilaisuudessa Zelenskyi sanoi myös luottavansa siihen, että Yhdysvallat ei petä Ukrainaa. Hän kuitenkin viittasi ensi vuonna pidettäviin Yhdysvaltain presidentinvaaleihin ja sanoi, että äänestyksellä saattaa olla suuri vaikutus Ukrainan ja Venäjän välisen sodan kulkuun.
(STT)
20.04: Ukraina aikoo tuottaa ensi vuonna miljoona dronea
Ukraina aikoo tuottaa ensi vuonna miljoona dronea, kertoo presidentti Volodymyr Zelenskyi. Ukraina on panostanut sodan alettua kotimaiseen asetuotantoon. Zelenskyi kommentoi tänään sotaa lehdistötilaisuudessa.
Presidentti sanoo myös, että hänellä ja maan asevoimien komentajalla Valeri Zaluzhnyilla on toimiva työskentelysuhde.
Kaksikon välit ovat nousseet viime aikoina otsikoihin. Sekä ukrainalaiset että ulkomaiset mediat ovat uutisoineet kitkasta Zaluzhnyin ja Zelenskyin välillä.
Esimerkiksi viime kuussa Zaluzhnyi antoi kommentteja, että rintamalla olisi pattitilanne. Zelenskyi kiisti asevoimien komentajan väitteen.
Lue myös: Ukrainan asevoimien komentajan toimistossa salakuuntelulaite – välit Zelenskyiin huonot
(Reuters-MTV-STT)
15.53: Italian hallitukselta rohkaiseva päätös – Ukrainan tukemista jatketaan
Italian hallitus on hyväksynyt asetuksen, jonka nojalla maa voi jatkaa Ukrainan sotaponnistelujen tukemista erilaisilla tarvikkeilla vuoden 2024 loppuun saakka.
Italian hallituksen asetus pitää sisällään sotilaallisen tuen lisäksi kaikenlaisia tarvikkeita, joita Ukraina tarvitsee, esimerkiksi generaattoreja. Seuraavaksi maan parlamentin täytyy vahvistaa hallituksen päätös. (Reuters)
15.16: Venäjä moitti Suomen suurlähettilästä DCA-sopimuksesta
Venäjän ulkoministeriö kertoo tiedotteessaan puhutelleensa Suomen suurlähettilästä Antti Helanterää Venäjällä Suomen ja Yhdysvaltain puolustusyhteistyösopimuksesta. Aiheesta uutisoitiin Venäjällä ja Suomessa.
Suomen ulkoministeriöstä kerrotaan STT:lle, että todellisuudessa Suomi teki aloitteen tapaamiseen kertoakseen valtioneuvoston viime viikon päätöksestä, jotka koskivat itärajan sulkemista.
Samassa tapaamisessa Venäjän ulkoministeriö ilmaisi näkemyksensä Suomen ja Yhdysvaltain DCA-sopimuksesta.
Venäjän ulkoministeriö jätti kuitenkin tiedotteessaan mainitsematta, että tapaaminen järjestettiin alun perin itärajan vuoksi.
14.16: Putin: Ukraina Natossa ei käy Venäjälle kymmenen vuoden päästä, eikä kahdenkymmenen
Venäjän presidentti Vladimir Putin syyttää Yhdysvaltoja Euroopan hyväksi käyttämisestä omien intressiensä ajamiseen. Putin sanoo, ettei Venäjä suunnittele sotaa Eurooppaa vastaan.
Puhuessaan korkea-arvoisille puolustushallinnon henkilöille Putin sanoi, että Venäjä aikoo toimia omien intressiensä pohjalta riippumatta siitä, minkälaisia sopimuksia Ukraina yrittää saada aikaan.
– Ukrainan Nato-jäsenyys ei käy Venäjälle kymmenen vuoden päästä, eikä kahdenkymmenen, Putin lausui.
(Reuters)
12.29: Cameron: Britannia ja Ranska pysyvät Ukrainan rinnalla
Britannian ulkoministeri David Cameron vakuuttaa, että Ranska ja Britannia tulevat tukemaan Ukrainaa vastakin.
– Britannia ja Ranska ovat olleet Ukrainan vankkumattomia tukijoita, ja aiomme sellaisina pysyäkin niin kauan kuin tarve vaatii. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, ettemmekö voisi varmistaa (Vladimir) Putinin häviön. On elintärkeää, että hän häviää, Cameron tähdensi Pariisissa keskusteltuaan ranskalaisen kollegansa Catherine Colonnan kanssa.
(STT–AFP)
12.03: Venäjä ampui alas lennokkeja lähellä Moskovaa
Venäjän ilmatorjunta ampui alas lennokkeja lähellä Moskovaa, kertoo kaupungin pormestari Sergei Sobjanin. Hän ei kerro lennokkien aiheuttaneen henkilövahinkoja.
Moskovan Vnukovon ja Domodedovon lentoasemat rajoittivat liikennettään tänään, joka on usein reaktio lennokkihyökkäyksille. (Reuters)
11.59: YK:n ihmisoikeusvaltuutettu: Venäjän tekemistä sotarikoksista viitteitä
YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Turk toteaa Venäjän epäonnistuneen siviilien suojelussa Ukrainan sodassa ja kertoo, että on merkkejä siitä, että Venäjän joukot olisivat syyllistyneet sotarikoksiin.
Turkin mukaan on viitteitä törkeistä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten rikkomisista, vakavista kansainvälisen humanitäärisen oikeuden rikkomisista ja sotarikoksista. Näiden teosta epäillään pääasiassa Venäjää.
Esimerkkeinä esitetään 142 siviilien summittaista teloitusta Venäjän valtaamilla Ukrainan osilla, tahdonvastaisia katoamisia, kidutusta ja vankien kaltoinkohtelua, mukaan lukien seksuaalista väkivaltaa.
Venäjä on kieltänyt tällaiset väärinkäytökset. Turk vaatii, että sodan osapuolet, erityisesti Venäjä, noudattaisivat kansainvälistä oikeutta.
– Heidän tulee pidättäytyä räjähtävien, laajavaikutteisten aseiden käytöstä asutetuilla alueilla ja tunnollisesti kartoittaa miinojen paikat, Turk sanoo. (Reuters)
11.48: Ukrainan joukot vaikeuksissa itärintamalla
Ukrainan armeija myöntää, että sen joukoilla on vaikeuksia Harkovan rintamalla maan itäosassa. Venäläiset ovat kuukausikaupalla yrittäneet vallata alueella sijaitsevan Kupianskin kaupungin.
– Tilanne on monimutkainen. Joudumme taistelemaan olosuhteissa, joissa vihollisella on sekä mies- että aseylivoima, sanoi Ukrainan maavoimien komentaja Oleksandr Syrskyi.
Syrskyin mukaan ukrainalaisjoukot ovat kuitenkin sopeutuneet tilanteeseen rintamalla ja pystyneet pitämään asemansa.
Syrskyin mukaan venäläiset yrittävät niin ikään hyökätä Bahmutin kaupungin ympäristössä, joka joutui venäläisten haltuun kesällä.
Komentajan mukaan joukkoihin on värvätty väkeä vankiloista.
(STT)
7.51: EU:lta uusi pakotepaketti Venäjälle
Euroopan unionin uusi pakotepaketti laajentaa entisestään Venäjä-pakotteita, tiedottaa tulli.
Jatkossa vientipakotteet kohdistuvat muun muassa litiumakut, termostaatit, droneissa käytettävät moottorit sekä työstökoneet ja niiden osat.
Myös tuontipakotteisiin tulee uusia tuotteita, kuten venäläiset timantit, harkkoraudat, nestemäinen propaanikaasu ja kuparilangat. Nämä ovat tuotteita, joista Venäjä saa merkittäviä tuloja.
Pakoteasetukseen kirjattiin myös Venäjän rekisterissä olevien autojen tuontikielto.
Jotta pakotteiden kiertäminen kävisi vaikeammaksi, jatkossa Venäjän kautta ei saa kuljettaa kolmansiin maihin muun muassa dieselmoottorien osia, kaivinkoneita, kannettavia tietokoneita tai nosturiautoja. Jatkossa tiettyjen tuotteiden, kuten lentopolttoaineiden, ampuma-aseiden sekä ilmailu- ja avaruusteollisuudessa käytetyn teknologian viejien tulee myös kauppasopimuksissa velvoittaa ostaja estämään tuotteiden jälleenvienti Venäjän käyttöön.
– Yritysten vastuu pakotteiden kiertämisen estämisessä onkin merkittävä, jotta pakotteet toimisivat tarkoituksenmukaisesti. Tämä vaatii yrityksiltä sekä kauppakumppaneiden tuntemista että tavaran lopullisen määränpään varmistamista, sanoo Tullin valvontaosaston johtaja Sami Rakshit tiedotteessa.
Kyseessä on sarjassaan 12. pakotepaketti. EU:n jäsenmaat saavuttivat sovun paketista viime viikolla. EU:n neuvosto hyväksyi paketin eilen.
7.50: Bloomberg: Ukraina haluaa parantaa Ilmatorjuntaa viennin vuoksi
Ukraina haluaa parantaa ilmatorjuntaansa lisätäkseen vientiään Mustallamerellä, kertoo Bloomberg News. (Reuters)
7.49: Valkoinen talo: Bidenin aikomuksissa apupaketti Ukrainaan
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden suunnittelee vielä yhtä sotilasapupakettia Ukrainalle joulukuussa, Valkoinen talo tiedotti maanantaina.
Apupaketin jälkeen tuen jatko on kiinni maan kongressista ja sen päätöksistä. (Reuters)
Maanantai 18.12.2023
22.40: Ukrainalla ammuspula Donetskin suunnalla
Ukrainan asevoimat on joutunut ammuspulansa vuoksi vähentämään merkittävästi tykistön käyttämistä taisteluissa. Ukraina on nyt puolustusasemissa Venäjän hyökkäyksen alla.
Tykkimiehet kertovat, että Venäjä käyttää kymmenkertaisen määrän ammuksia Ukrainaan verrattuna.
MTV Uutisten toimittaja Niko Nurminen raportoi alueelta, että tykistöammusten pula itäisessä Ukrainassa, varsinkin Donetskin suunnalla, on todellinen.
– Tykistöprikaateista kerrotaan MTV Uutisille, että vielä kesällä he pystyivät ampumaan tyypillisesti sata laukausta päivässä. Tällä hetkellä, tuo laukausten määrä on pudonnut jopa kahteentoista viikossa, Nurminen kertoo.
Voit katsoa Nurmisen raportin täältä.
2:15
20.04: Yhdysvalloilta pieni tukipaketti Ukrainalle – sen jälkeen "kongressin täytyy toimia viipymättä"
Yhdysvallat suunnittelee antavansa Ukrainalle vielä toisen apupaketin myöhemmin joulukuussa. Valkoisen talon mukaan kyseisen paketin jälkeen lisäapuun vaaditaan kongressilta toimia.
– Kun se on tehty, valtuutemme eivät enää riitä ja kongressin täytyy toimia viipymättä, Valkoisen talon kansallisen turvallisuusneuvoston mediaedustaja John Kirby sanoo.
Bidenin hallitus päätti muutama päivä sitten 200 miljoonan tuesta Ukrainalle. Ukrainan kaipaama miljardiluokan tukipaketti on jämähtänyt demokraattien ja republikaanien väliseen riitelyyn.
(Reuters)
17.45: EU aikoo käsitellä miljardipakettia Ukrainalle helmikuun alussa
Euroopan unionin jäsenmaiden on määrä alkaa käsitellä Ukrainalle annettavaksi suunniteltua 50 miljardin euron tukipakettia 1. helmikuuta. Asiasta ilmoitti maanantaina Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel lehdistötilaisuudessa, jonka hän piti yhdessä Belgian pääministerin Alexander De Croon kanssa.
Ajallisesti EU:n paketin tuen Ukrainalle olisi tarkoitus jatkua vuoteen 2027.
EU:n valtion- ja hallitusten johtajat sopivat viime viikolla pitämässään huippukokouksessa jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta Ukrainan ja Moldovan kanssa. Samassa yhteydessä oli esillä myös 50 miljardin euron tukipaketti Ukrainalle, mutta Unkari kaatoi alkuperäisen suunnitelman.
Helmikuun ylimääräisessä huippukokouksessa on määrä selvittää, voidaanko tukipaketista vielä sopia vai pitääkö Ukrainan tukemiseksi etsiä muita keinoja. Kokouksessa puidaan niin ikään EU:n koko budjettia. (STT)