Euroopan parlamentin vaaleissa äänestäminen näyttää olleen useissa jäsenmaissa edellisiä vaaleja vilkkaampaa, kertoo Politico-verkkolehti.
Puoleenpäivään mennessä esimerkiksi Puolassa oli käynyt äänestämässä jo 14 prosenttia äänioikeutetuista vuoden 2014 seitsemään prosenttiin verrattuna. Myös Unkarissa ja Romaniassa oli äänestetty selvästi aiempaa vilkkaammin.
Spiegel-lehden mukaan Saksassa oli kahdelta iltapäivällä äänestänyt neljä prosenttiyksikköä useampi kuin vuoden 2014 EU-vaaleissa. Espanjassa äänestysinto on jopa 10 prosenttiyksikköä edellisiä eurovaaleja vilkkaampaa, kertoo El Pais -lehti.
Aiempaa laiskemmin vaaliuurnille oli sen sijaan lähdetty Politicon mukaan muun muassa Bulgariassa ja Portugalissa. Italiassa äänestysvilkkaus oli edellisten EU-vaalien tasolla.