Massadatasta puhutaan uutena raakaöljynä. Niin arvokasta sen katsotaan olevan yritysten voittojen tuottamiseen. Nykyään on muodostunut jopa uusi taloustieteen ala – datatalous.
Massadatalla ja väestötiedolla on suuri merkitys myös lähestyvien presidentinvaalien näkökulmasta. Jos data joutuu vääriin käsiin, se voi altistaa esimerkiksi ulkomaiseen vaalihäirintään.
Lue myös: Tältä näyttää vierailu suomalaismuseoon virtuaalitodellisuudessa – Katso MTV:n ensimmäinen haastattelu Metaversumissa
Sitran uusi johtaja, muun muassa Ylen entinen päätoimittaja Atte Jääskeläinen on kuitenkin optimistinen siitä, että suomalaisiin on vaikea vaikuttaa vaalipäätöstään tehtäessä.
Sitra on yksi toimijoista, jotka toimivat datan reilun ja vastuullisen käytön hyväksi.
Katso videolta, miten Sitran johtaja selittää datatalouden merkitystä ja kertoo kuka kerää dataa, ja miten meistä kaikista.