Elintarvikekonserni Fazer on huolissaan hallituksen kehysriihen päätöksestä nostaa makeiset muista elintarvikkeista poiketen korkeimpaan arvonlisäverokantaan.
Fazer katsoo, että hallituksen esitys vääristää merkittävästi kilpailua herkuttelutuotteissa ja on ristiriidassa EU:n neutraalisuusperiaatteen kanssa.
Lue myös: Suklaan ja sähköautoilun verotus kiristyy – näistä verotoimista hallitus päätti
Yhtiö katsoo, että kehysriihessä sovittu veroratkaisu kohtelisi eri tuotteita eriarvoisesti ja ohjaisi makeisten kulutusta mahdollisesti ulkomaisiin tuotteisiin ja muihin tuotekategorioihin. Jo nyt kaupan hyllyillä löytyy tuotteita, jotka eivät ole perinteisiä makeisia mutta kilpailevat suoraan niiden kanssa.
– Elintarvikkeissa yksi vahva kuluttajatrendi on perinteisten kategorioiden sekoittuminen. Herkuttelutuote voi olla myös perunalastut, vanukkaat, aamiaismurot ja niin edelleen. Hallituksen esityksessä jätetään samalla kokonaan huomioimatta paljon suolaa ja rasvaa sisältävät tuotteet, joiden kulutus on kasvanut voimakkaasti, Fazer huomauttaa.
Fazer arvioi, että joidenkin elintarvikkeiden eriytetty arvonlisäverokanta saattaa olla ristiriidassa EU:n sääntöjen kanssa. Kyseisiin sääntöihin on törmätty ennenkin. Suomessa oli vuodesta 2011 vuoteen 2017 käytössä makeisvero. Siitä päätettiin luopua, kun EU:n komissio arvioi veron olevan valtiontukisääntöjen vastainen, koska se vääristi kilpailua samankaltaisten tuotteiden välillä.
3:56
Lue myös: Loppu Fazerin tehtaille Vantaalla ja Lappeenrannassa – yhtiö suunnittelee uutta tehdasta Lahteen
Lahden suklaatehdasta punnittava vakavasti
Konsernijohtaja Christoph Vitzthum sanoo, että Suomen poliittisen toimintaympäristön arvaamattomuus, ennakoimattomuus ja toimijoita epätasa-arvoisesti kohteleva sääntely on erittäin huolestuttavaa.
– Emme tässä vaiheessa pysty vielä ottamaan kantaa siihen, miten hallituksen esittelemä suunnitelma vaikuttaa liiketoimintaamme laajemmin eikä päätökseemme investoida uuteen suklaatehtaaseen, vaan joudumme vakavasti punnitsemaan vaihtoehtojamme, Vitzthum sanoo tiedotteessa.
Uusi suklaatehdas on tarkoitus rakentaa Lahteen. Yksityisesti omistettu Fazer-konserni teki viime vuonna 1,2 miljardin euron liikevaihdon ja työllisti noin 5 000 ihmistä.
Lue myös: Kuinka vastuullista on Fazerin suklaa? Näin suomalaisille tutut brändit pärjäsivät vertailussa
Kaakaon sadosta tulossa katastrofaalisen huono – voi käydä suklaan ystäville kalliiksi
1:58