Mielipidetutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori Juho Rahkonen onnistui kuvaamaan karhunpentujen leikkejä.
Luontokuvausta harrastava Rahkonen oli ystävänsä kanssa Itä-Suomessa Suomussalmella vain lyhyen matkan päässä Venäjän rajalta, jossa paikallinen yrittäjä järjestää karhujen katselu- ja kuvausreissuja.
He odottivat ystävänsä kanssa piilossa puisessa kojussa, jotta pääsisivät näkemään karhuja. Aika pian iltapäivällä alkoikin tapahtua.
– Paikka oli kaukana kaikesta ja ympärillämme oli vain luontoa. Yhtäkkiä näimme tumman hahmon tulevan metsästä, Rahkonen kertoo.
Pian hän sai ikuistettua järjestelmäkameralleen, miten karhunpennut telmivät leikkisästi vain muutaman metrin päässä heistä.
Rahkonen kertoo kohtaamisessa olleen jotain kovin alkukantaista läsnä.
– Tunnetta on vaikea kuvailla.
Rahkonen tunnetaan erityisesti "gallup-miehenä", sillä hän on tehnyt mielipidemittauksia yli 15 vuotta ja kommentoinut politiikan kannatusvaihteluita usein julkisuudessa.
Luontokuvausta Rahkonen on harrastanut puoliammattilaisesti yli 30 vuotta.
Viime viikkoisen karhupesueen kohtaamisen hän kertoo olleen yksi hienoimmista elämyksistä koko elämänsä aikana.
– Voin vain kuvitella, miten vaikuttavia kohtaamiset ovat olleet myös muinaisille ihmisille, kun nykyihmisillekin kohtaaminen on todella väkevä kokemus.
Rahkonen kertoo pyrkivänsä käyttämään kaiken mahdollisen vapaa-aikansa luonnon parissa.
– Suomi on kyllä kesällä melkoinen paratiisi, Rahkonen toteaa.