Helsinkiläinen Antti koki metsässä maagisen hetken: "Yllättäen suon laidalta lähestyi valtava karhu"

Kuva Karhusta. Kuva: Antti Rintala
Luontokuvaaja Antti Rintala oli viime keskiviikon ja torstain välisenä yönä nähnyt jo yhden pienen karhun, mutta jäi odottamaan vielä isompaa. Lopulta sellainen tuli.Antti Rintala
Julkaistu 24.06.2019 16:48(Päivitetty 24.06.2019 17:00)

MTV UUTISET - MATIAS HAIKONEN

Helsinkiläinen valokuvaaja Antti Rintala koki viime viikon keskiviikon ja torstaina välisenä yönä lumoavan yllätyksen ollessaan Kuhmossa ottamassa luontokuvia. Taianomainen kuva on herättänyt ihailua internetissä ja sosiaalisessa mediassa.

Rintala kertoo odotelleensa sinnikkäästi otollisia tilaisuuksia mielekkään kuvan saamiseksi. Lopulta pitkä odotus palkittiin, kun hän sai ikuistettua lammen rantaan yöaikaan ilmestyneen karhun.

– Kuva on otettu kuvaajille suunnitellusta piilokojusta. Menin sinne iltapäivällä ja ajattelin kuvata karhuja, susia ja ahmoja. Odottelin puolilleöin saakka ja pohdin, tulisiko tänne mitään liikehdintää, hän kertoo.

0:24img

Rintalan mukaan paikalla oli ollut kova myrsky aiemmin päivällä. Illalla aurinko kuitenkin paistoi ja lammen pinta oli tyyni. Iso karhu saapui paikalle puoli neljän aikaan yöllä.

– Olin kojun lattialla makaamassa sikiöasennossa ja kuuntelin lintujen ääntelyä. Sain eräänlaisen etiäisen, että nyt alkaa tapahtua. Pomppasin ylös, ja näin suon laidalta tulevan valtavan karhun. Se oli todella hieno hetki, Rintala hehkuttaa.

Karhu oli viihtynyt lammen rannalla puolitoista tuntia. Lopulta se jatkoi matkaansa itään päin viihdyttyään pitkään lammen äärellä. Rintala kertoo, että tilanne ei jännittänyt, vaikka uskookin karhun vaistonneen hänen läsnäolonsa.

– Sanoisin, että meillä on eräänlainen sanaton sopimus toistemme kunnioittamisesta, hän naurahtaa.

Rintalan mukaan kokemus oli ainutkertainen, vaikka hän kuvaakin paljon luontokuvia. Hän kertoo toimineensa ammattikuvaajana muutaman vuoden ajan.

Tuoreimmat aiheesta

Luonto ja eläimet