Kristiinankaupungissa Pohjanmaalla Metsälän tuulivoimapuistossa irronneet myllynsiivet saattoivat irrota salamaniskusta.
EPV Tuulivoiman toimitusjohtaja Frans Liski kertoo, että aiemmin syyskuussa irronneeseen siipeen eli lapaan oli iskenyt salama, ja myös viime torstaina irronneelle siivelle arvioidaan käyneen samoin.
Yhtiö tiedotti siipien rikkoutumisista verkkosivuillaan perjantaina, ja asioista uutisoi sunnuntaina MTV:n uutiset.
Lue myös: Jo kaksi tuulivoimalan liki 70-metristä siipeä on irronnut Kristiinankaupungissa: Asukkaat ja tuulivoimayhtiö ihmeissään
Aiheuttajaa ei kuitenkaan ole vielä voitu saada selville varmaksi, eli Liskin mukaan kyse on alustavasta epäilystä.
Tutkintaa on hidastanut se, että konehuoneen katolle jääneet rikkoutuneet osat voivat olla tutkijoille vaarallisia.
– Vielä ei ole voitu käydä turvallisesti niin paljon tutkimassa, että asia olisi voitu varmistaa, hän kertoo.
Liski sanoo, että kaikki turbiinit on nyt käyty läpi ja osa on tapahtuneen vuoksi pysäytetty.
– Avoimet asiat ovat, miten salamanisku voi päästä aiheuttamaan noin mittavia vaurioita, miten ukkosenjohdatusjärjestelmä on toiminut ja mikä on aiheuttanut siiven putoamisen. Paljon jatkotutkimuksia tämä vaatii.
Ihmisiä pyydetään pysymään etäällä
EPV Tuulivoima on nyt pyytänyt alueella liikkuvia ihmisiä pysymään 300 metrin etäisyydellä voimaloista. Lisäksi puistossa kulkeville teille on viety varoituskylttejä. Liskin mukaan kyse on ennakoivasta toimenpiteestä.
MTV:n uutisten sunnuntaina julkaiseman jutun mukaan paikalliset asukkaat ovat olleet tapahtuneesta huolissaan. Liski kannustaa alueella kulkevia noudattamaan ohjeistusta.
– Kun tässä vaiheessa näyttää, että vauriot liittyvät ukkoseen, ukonilmalla tuulipuistossa ei missään nimessä pidä liikkua. Toki on muutenkin tärkeää, ettei ukkosella liikuta korkeiden rakennelmien lähellä.
Laiterikkojen tutkinnassa päävastuun kantaa valmistaja eli Vestas. Liski sanoo, että mukana ovat myös viranomaiset eli pelastustoimi.
Lue myös: Otkes ei tutki Pohjanmaalla irronneita tuulivoimaloiden siipiä
Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) ei tapahtunutta tutki. Otkesin johtaja Veli-Pekka Nurmi kertoo, että koska vakavaa onnettomuutta tai sellaisen vaaratilannetta ei ole ollut, tapaus ei kuulu Otkesin tutkittavaksi. Nurmi sanoi pitävänsä selvänä, että näin ei pidä käydä. Asia kuuluu hänen mukaansa kuitenkin haltijan, valmistajan ja toimittajan vastuulle.
Siiven kierrätys on hankalaa
Suomen tuulivoimayhdistyksen operatiivinen johtaja Heidi Paalatie sanoo Metsälän tapahtumien kuulostavan poikkeuksellisilta. Tuulivoimaloita on maailmanlaajuisesti satojatuhansia, joten voimaloiden palot ja kaatumiset ovat hänen mukaansa yksittäistapauksia.
Paalatie kertoo yhden siiven eli lavan olevan pituudeltaan tyypillisesti 60–75 metriä ja painavan 10–15 tuhatta kiloa. Ongelmajätettä ne eivät hänen mukaansa ole, mutta ongelmalliseksi jätteeksi niitä voi kutsua. Monia eri materiaaleja sisältävästä komposiittirakenteesta on mahdotonta erottaa kaikkea erilleen.
– Muuten voimalat ovat tosi hyvin kierrätettävissä, mutta lapojen kierrätys on haaste. Ratkaisuja siihen selvitetään nyt Suomessakin.
"Ei mikään leiriytymispaikka"
Tavallisesti tuulivoimaloiden alueilla voi Paalatien mukaan liikkua vapaasti, kunhan lumiseen aikaan muistaa varoa voimaloista mahdollisesti lentävää lunta ja jäätä. Paalatie huomauttaa, että on normaalia, että onnettomuusaluetta rajataan selvitysten ajaksi, jotta lisävaaraa ei aiheudu.
– Mikään leiriytymispaikkahan huoltokenttä ei ole, mutta metsänhoito, metsästys, marjastus ja muu virkistyskäyttö on ihan mahdollista.
Huolestuneita paikallisia Paalatie opastaa kuuntelemaan yhtiön ohjeistuksia. Hän painottaa, että on voimaloiden valmistajan ja omistajan etu, että siipien irtoamisen syy saadaan mahdollisimman tarkasti selvitettyä ja vastaavat tapaukset vältettyä jatkossa.