Halatako vai kätellä? Tapakouluttaja ohjeistaa tervehtimisetikettiin

kättely
Tapakouluttaja kannustaa kättelyyn, koska siinä kukaan ei mene hämilleen.Colourbox.com
Julkaistu 31.03.2015 06:06
Toimittajan kuva

Piia Turunen

piia.turunen@mtv.fi

Tapakouluttajan mielestä kättelemällä halaamisen sijaan sukulaistenkin kesken vältyttäisiin kiusallisilta tilanteilta. Kutsuille saapuessa on kohteliasta kätellä kaikki muutkin vieraat. Entä pitäisikö jalankulkijan kiittää pysähtyvää autoilijaa suojatiellä?

Tapaat sukulaisen pitkästä aikaa. Lähestytte toisianne, ehkä vähän jännittyneinä. Samalla, kun ojennat varovasti kättä, toinen levittääkin kädet leveään halaukseen. Kohtaamisesta tulee epämääräistä hapuilua. Apua, olipa noloa ja epämukavaa.

– Jos vaikka sukulaista ei ole nähnyt pitkään aikaan, niin siinä tulee tietenkin ensin sellainen olo, että hui. Olo on outo, koska meillä kaikilla on oma sosiaalinen reviiri, jota lähemmäs toista ei mielellään päästetä, tapakouluttaja Anja-Kristina Wind sanoo.

Wind on huomannut myös häissä yleistyneen tavan, että jos onnittelujonossa yksi halaa morsiusparia, niin toiset seuraavat perässä. Jossakin vaiheessa vieraiden tervehtimistä sulhasen frakki on vaaleana meikkivoiteista ja puutereista.

– Siinä onkin ihan oikeasti pulma. Kyllä meidän naisten pitäisi ilmeisesti vähän miettiä sitä, miten ne kasvot on laitettu, koska ei ole mukavaa, että toisen vaatetukselle ropisee jotain.

Koska käytännössä useimmat kuitenkin meikkaavat ja sottaamista suuremman haasteen aiheuttaa sosiaalinen epävarmuus, Windillä on kiusalliseen tilanteeseen toinen ratkaisu.

– Voidaan lähteä siitä, että kättely on aina paikallaan. Se on reilu tapa kaikkia kohtaan, sillä kukaan ei mene siinä hämilleen. Se, joka kättelee, ei ole koskaan väärässä.

Älä poistu juhlista ilmoittamatta

Jos saapuu esimerkiksi kotikutsuille, jossa ei tunne kaikkia vieraita, kättely on aina suositeltavaa.

Osaatko toimia näissä tilanteissa?

Tapaat kadulla jonkun, jota pitäisi kätellä. Käsissä on hanskat kylmän ilman vuoksi. Pitääkö hanskat ottaa pois?

– Pääsääntö on, että hansikoiduin käsin ei kätellä. ”Hyvää päivää” riittää.

Saavut kaupan kassalle tai astut bussiin. Kuka tervehtii ensin?

– Asiakaspalvelutilanteissa asiakaspalvelijan tulee tervehtiä ensin. Niin hän tekee selväksi, että on huomannut asiakkaan.

Auto antaa sinulle tilaa suojatiellä. Pitääkö siitä jotenkin kiittää?

– Hyvä kysymys, koska toisin kuin Keski-Euroopassa, Suomessa auto ei välttämättä pysähdy, kun jalankulkija laittaa jalkansa suojatielle – vaikka pitäisi. Toiset ajattelevat, että onpa mukava, kun saan nyt mennä kadun yli, ja kiittävät siitä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ei tarvitse kiittää. Se ei ole välttämätöntä.

– Kaikkein mukavinta ja varminta olisi, että talon isäntä tai emäntä ottaisi uuden vieraan vastaan ja ensin esittelisi hänet muille. Sitten jos mahdollista, niin tietenkin mennään kättelemään, sillä se tekee mukavamman vaikutuksen.

”Jos mahdollista” viittaa ihmisten määrään ja itse tilanteeseen.

– Monesti muut jo istuvat mukavasti tuoleissa, ja varsinkin vanhempien ihmisten on ehkä vaikea nousta sieltä ylös. Kättely on aina kohteliainta molempien osapuolten seistessä, mutta se voidaan tehdä istuallaankin. Nuoremman ihmisen on kuitenkin aina kohteliasta nousta ylös, jos toinen tulee kättelemään.

– Kätellessä käden ojentaa ensin aina nainen ja naisista vielä vanhempi nainen. Jos ei kätellä, niin nuoremman tulisi aina tervehtiä vanhempaa ja miehen naista.

Aloitteen tervehtimiseen tekee aina viimeisenä paikalle tullut.

– Jos ei sano mitään, niin muille tulee tunne, että tuliko tuo ihminen tänne oikeasti vai ei. Koska hänet on joka tapauksessa huomattu, on todellakin kohteliasta, että hän tilanteen salliessa menee ja kättelee kaikki. Tai jos kättely on mahdotonta, niin sanoo hyvää päivää kaikille yhteisesti.

Esittäytyessä Wind kehottaa sanomaan myös kotikutsuilla sekä etu- että sukunimen.

– Ja nimenomaan tuossa järjestyksessä, ei niin, että esittäytyy Virtasen Matiksi. Tilanteen mukaan voi miettiä, sanooko esimerkiksi hyvää päivää vai hauska tutustua.

Kun juhlista poistuu, vieraan pitää hyvästellä ainakin illan isäntä tai emäntä eli se, kenen kutsuilla ollaan.

– Lähellä oleville kannattaa myös sanoa näkemiin, jos ei lähde heidän kanssaan yhtä aikaa pois, Wind neuvoo.

Tuoreimmat aiheesta

Etiketti