Hallituksen "lakkolait" etenevät eduskunnan käsittelyyn

Kansanedustajat saavat puitavakseen hallituksen lakiesityksen, jolla muun muassa rajoitettaisiin poliittisten lakkojen kestoa.

Petteri Orpon (kok.) hallituksen kaavailemat muutokset työrauhalainsäädäntöön etenevät eduskuntaan. Hallitus päätti asiasta yleisistunnossaan tänään.

Voimaan tullessaan lait muun muassa rajoittaisivat poliittisten lakkojen kestoa ja korottaisivat laittomista lakoista maksettavia hyvityssakkoja.

Hallitus esittää, että poliittiset työnseisaukset saisivat kestää enintään 24 tuntia ja muut työtaistelutoimet enintään kaksi viikkoa.

Laittomien lakkojen hyvityssakkoihin puolestaan tulisi huomattavia korotuksia. Sakon enimmäismäärä on tällä hetkellä 37 400 euroa, mutta hallituksen esityksessä katto nostetaan 150 000 euroon.

Lisäksi hallitus esittää työntekijälle määrättävää 200 euron hyvityssakkoa, jos hän jatkaa tietoisesti työtaistelua, jonka tuomioistuin on todennut laittomaksi.

Hallituksen tavoitteena on, että lait tulisivat voimaan heinäkuun alussa.

Ammattiliitot kritisoivat voimakkaasti

Palkansaajien ammattiliittojen keskusjärjestöt SAK, STTK ja Akava ovat kritisoineet muutoksia voimakkaasti. Järjestöjen mukaan lainsäädäntöä suunnitellaan horjuttamaan työmarkkinoiden tasapainoa ja lisäämään työnantajien yksipuolista sanelua.

Työrauhalainsäädännön muutokset ovat yksi osa hallituksen laajempia työmarkkinauudistuksia.

Hallitus kaavailee myös paikallisen sopimisen laajentamista ja vientivetoista työmarkkinamallia, jossa tietyt vientialat saisivat määrittää palkankorotusten tason kaikille aloille, eikä valtakunnansovittelija voisi sovintoehdotuksissaan ylittää tätä "yleistä linjaa".

Lue myös:

    Uusimmat