KSML ja IL: Leikkaukset eivät koske kaikkia – pomot saavat lomailla ja kansanedustajat sairastaa

29068053 Eduskunta väliaikainen istuntosali
Kansanedustajat saavat jatkossakin sairastaa täydellä palkalla. Kuvassa eduskunnan väliaikainen istuntosali.Lehtikuva
Julkaistu 09.09.2015 15:51

MTV UUTISET

Työntekijät ovat kauhistelleet työelämän uudistuksia, joista hallitus ilmoitti eilen. Kaikkien ei tarvitse kuitenkaan kauhistella.

Hallituksen päätös pitkien lomien leikkaamisesta ei esimerkiksi koske yritysjohtajia, kirjoittaa Keskisuomalainen. Työehtosopimusten määräykset eivät sido toimitusjohtajia tai monia alempia johtajia, vaan he sopivat lomaoikeudestaan työsopimuksilla suoraan työnantajan kanssa.

Myöskään ensimmäisen sairauspäivän karenssi ei koske kaikkia. Kansanedustajat voivat edelleen sairastaa täyttä korvausta vastaan, kirjoittaa Iltalehti.

Kansanedustajalle maksetaan joko 6380 euron tai 6858 euron kuukausipalkka riippumatta siitä, montako päivää hän on ollut sairaana. Myös kansanedustajien kuukausittainen kulukorvaus maksetaan riippumatta sairauspoissaolojen määrästä.

Kansanedustajan ei myöskään tarvitse toimittaa erillistä sairauslomatodistusta tavallisen palkansaajan tavoin. Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio sanoo kuitenkin Iltalehdelle, että kansanedustajat toimittavat sairauslomatodistuksia yllättävänkin säntillisesti, vaikka niitä ei heiltä vaaditakaan. 

Kansanedustajat ovat Rauhion mukaan erittäin harvoin pois sairauden vuoksi, sillä jos kansanedustaja on täysistunnosta tai valiokunnasta pois ilman syytä, hänelle tulee siitä poissaolomerkintä.

Eduskunta voi äänestää kansanedustajan erottamista, jos tämä on pitkän aikaa pois täysistunnoista tai valiokunnista syytä ilmoittamatta.

Tuoreimmat aiheesta

Sipilän hallitus