Tartuntatautilain määräaikaisten säännösten voimassaoloa halutaan jatkaa vuoden loppuun saakka. Hallitus antoi asiasta esityksen eduskunnalle perjantaina.
Tällä hetkellä määräaikaiset säännökset ovat voimassa kesäkuun loppuun.
Säännökset koskevat koronan leviämisen ehkäisemiseksi välttämättömiä hygieniavelvoitteita ja rajoitustoimia sekä niiden valvontaa.
Lue myös: Tapahtuma-ala kertoo: Nämä ovat ammattilaisten mielestä isoimmat haasteet hallituksen suunnitelmissa
Esityksen ainoa sisältömuutos koskisi lähikontaktin määritelmää tartuntatautilaissa.
Määritelmää muutettaisiin siten, että kahden metrin etäisyys koskisi jatkossa vain sisätiloja.
– Lähikontaktilla tarkoitettaisiin siten oleskelua kasvotusten tai samassa sisätilassa alle kahden metrin etäisyydellä toisistaan yli 15 minuutin ajan tai fyysistä kontaktia toisiinsa, kertoi sosiaali- ja terveysministeriö.
Ministeriön mukaan muutos helpottaisi ulkotiloissa järjestettävien tapahtumien sekä urheilu- ja liikuntapalvelujen järjestämistä.