Yksi tapahtuma voi työllistää tuhansia ja tuottaa miljoonia euroja kaupungille – näin merkittävä Metallican jättikonsertti oli Hämeenlinnalle

2:49img
Live Nationin toimitusjohtaja kertaa, miten vaikuttava Metallican kesän 2019 jättikonsertti oli Hämeenlinnassa – kuuntele otos haastattelusta!
Julkaistu 15.04.2021 05:59

Jonna Kumpula

jonna.kumpula@mtv.fi

Jopa Suomessa yksittäinen tapahtuma voi tuottaa miljoonia euroja – ei vain sen järjestävälle taholle vaan myös alueelle, jossa tapahtuma järjestetään. 

Live Nationin toimitusjohtaja Tomi Saarinen käyttää esimerkkinä kesällä 2019 Hämeenlinnan Kantolassa järjestettyä Metallican suurkonserttia, jota oli todistamassa yli 50 000 ihmistä. 

Live Nation tutki, millaisia vaikutuksia Metallican jättikonsertilla oli taloudellisesti. 

– Ytimekkäästi sanottuna konsertin kokonaisvaikutus oli vajaa 11 miljoonaa euroa, josta puolet oli pääsylippuja.

Saarisen antamassa esimerkissä puolet taloudellisesta kokonaisvaikutuksesta niin yli viisi miljoonaa euroa koostuu kaikesta muusta, kuten ruoasta, juomasta, majoituksista tai siitä, että ihmiset liikkuvat paikasta toiseen niin julkisilla liikenteen tai vaikkapa taksin kyyditsemänä. 

– Siitä 5–6 miljoonasta eurosta noin puolet jää itse asiassa tapahtuma-alueen ulkopuolelle.

Lue myös: Suomen kulttuurifestivaalien kattojärjestö: Tapahtumatakuu toimii huonosti, eikä riitä korvaamaan kesällä syntyviä tappioita

20:10img

Ministeri Annika Saarikko MTV:n erikoishaastattelussa: Onko kulttuuriala unohdettu ja onko sen kriisinhallinta politiikkaa? Kuuntele koko haastattelu!

Tapahtumat brändäävät kaupunkeja ja alueita

Tapahtumalla ei tuota ainoastaan taloudellista hyötyä. Kulttuurielämykset, kuten tapahtumat voivat olla alueille – kuten kaupungeille – eräänlaisia käyntikortteja, brändinä, imagonluojana.

Saarisen mukaan maailmalla on valtavasti kaupunkeja, jotka ovat brändänneet itseään nimenomaan kulttuurin, esimerkiksi tapahtumien avulla. 

– Osittain tämän kerrannaisvaikutuksena Suomessakin on paljon kaupunkeja, jotka ovat paljon viime vuosina halunneet puhua tapahtumien puolesta ja kertoa, että he ovat tapahtumamyönteisiä, Saarinen kertaa. 

Kesällä 2019 Hämeenlinnan Metallican keikan yhteydessä Live Nation tutki myös, miten yhtyettä katsomaan saapunut yleisö koki Hämeenlinnan. 

– Lähes kaikki, jotka vastasivat muuta kuin en osaa sanoa, sanoi, että mielikuva oli hyvä tai erinomainen.

– Yksittäinen tapahtuma on myös erittäin hieno brändi tai markkinointiväline alueelle, jossa se järjestetään, Saarinen kehuu.

Yksikin konsertti voi työllistää satoja, jopa tuhansia ihmisiä

Vaikuttavuuden mittarina voidaan myös pitää sitä, miten paljon ihmisiä yksittäinen tapahtuma voi parhaimmillaan työllistää ihmisiä.

Tapahtumateollisuus on yli kahden miljardin euron arvoinen valtakunnallinen toimiala, joka työllistää parhaimmillaan liki 200 000 työntekijää.

Saarisen Metallica-esimerkissä pelkästään tapahtuma-alueen rakentaminen työllisti satoja ihmisiä. 

– Jos ajatellaan suomalaista ison kokoluokan festivaalia, siellä on kymmeniä – ellei jopa satoja – alihankkijoita, joilla jokaisella on tietty määrä ihmisiä töissä.

Kun tarkasteluun otetaan myös tapahtuman ulkopuolella olevaa alueen elinkeinorakennetta, työntekijöiden, joita tapahtuma työllistää, voi olla jopa tuhansia. 

"Tapahtumattomuus" näkyy kaupungeissa

Seinäjoki on yksi kulttuurikaupunki, joka tunnetaan etenkin kesätapahtumakaupunkina. 

Kaupungissa järjestetään muun muassa Provinssi, Seinäjoen Tangomarkkinat, Vauhtiajot, Solar Sound sekä Seinäjoki Hiphop Festival. 

Seinäjoella on vuodesta 2008 lähtien toteutettu neljän vuoden välein kesätapahtumia koskeva kysely, jonka yhtenä osana on selvitetty tapahtumien aluetaloudellisia vaikutuksia. 

Viimeisimmät tulokset ovat vuodelta 2016, sillä koronaepidemian vuoksi kesä 2020 oli suurille kesätapahtumille musertava, eikä siksi vertailukelpoinen.

Alla olevassa taulukossa on nähtävissä ne summat, joita tapahtumakävijät ovat vuosittain tapahtumissa kuluttaneet. 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen. 

OMA: Taulukko kokonaiskulutuksesta Seinäjoella tapahtumissa

Taulukossa on tapahtumakävijöiden kokonaiskulut tapahtuma-aikana. Luvuissa ei ole listattuina kulutusta, joka on tapahtunut tapahtuma-alueen ulkopuolella. Lähde: Seinäjoen kaupunki

Tapahtumat kuitenkin tuovat Seinäjoelle myös paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät osallistu tapahtumaan porttien sisäpuolella, vaan aistivat festivaalitunnelmaa tapahtuma-alueen ulkopuolella ja kaupungilla. Tätä kulutusta ei ole huomioitu alla olevassa taulukossa.

Seinäjoen kaupungin mukaan koronavirusepidemian vaikutukset tapahtumiin ja siten myös aluetaloudelliset vaikutukset vuoden 2020 kesän osalta ovat peräti 40–50 miljoonaa euron luokkaa.

Myös Koronaviruksen ajankohtaiset ja tulevaisuuden vaikutukset Turun seudun tapahtumiin -nimisen kyselytutkimuksen mukaan ”tapahtumattomuudella” on ollut Turun kaupungille iso aluetaloudellinen vaikutus. 

"Musiikki on yksi keino vähentää mielenterveyden hoitovelkaa"

Kulttuuri ei vaikuta ainoastaan elinkeinopoliittisesti vaan Music Finlandin toiminnanjohtajan Kaisa Rönkön mukaan vaikutus tulisi nähdä laajempana käsitteenä.

Hän puhuu ennen kaikkea musiikkialan puolesta. 

– Musiikilla on valtava merkitys yksilön hyvinvoinnille ja mielenterveydelle. On ihan selvää, että musiikki on yksi keino vähentää mielenterveyden hoitovelkaa, Rönkkö toteaa. 

Rönkkö huomauttaa, että kautta historian suurista kriiseistä on päästy yli ja elvytty kulttuurin avulla. 

– Taiteen ja kulttuurin avulla on pystytty luomaan muutosta ja katsomaan eteenpäin sekä reflektoimaan tunteita ja elettyä elämää.

– Kulttuuri on minun mielestäni koko yhteiskunnan läpileikkaava voima, joka vaikuttaa ihan kaikkeen, Rönkkö toteaa. 

Lue myös: Muusikot ottavat kantaa kulttuurialaa kritisoivaan keskusteluun – humoristisella videolla on myös syvempi tarkoitus

"Paula Vesala lauloi Finlandiaa, ja suuri joukko suomalaisia kuunteli..."

Kuten Live Nationin toimitusjohtaja Tomi Saarinen, myös Rönkkö huomauttaa, että kulttuuri on omiaan nostattamaan yhteisöllistä ilmapiiriä: Ihmiset kokoontuvat yhteen esimerkiksi kuuntelemaan musiikkia ja kokemaan elämyksiä. 

– Yhteisöllisyyden aspekti on hirvittävän tärkeä – eikä tämä rajoitu ainoastaan musiikkitapahtumiin.

– Jos mietit esimerkiksi kirkon toimintaa tai urheiluotteluita, niissä musiikki on erittäin keskeisessä roolissa. 

Myös Rönkkö havainnollistaa tapahtuman vaikuttavuutta käytännön esimerkillä. 

Kun Suomen Leijonien MM-joukkue palasi kultamitalit kaulassaan takaisin Suomeen, Helsingin Kaisaniemen puistoon kokoontui tuhansittain ihmisiä voitonhuumassa. 

– Kaisaniemen puistossa Paula Vesala lauloi Finlandiaa, ja suuri joukko suomalaisia kuunteli ja koki varmasti monenlaisia tunteita musiikin siivellä, Rönkkö havainnollistaa. 

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

MTV Uutiset Liven erikoislähetys: Millä keinoin kulttuuriala voidaan pelastaa? Nyt puhuvat alan edustajat – katso tunteikas lähetys

Lue myös nämä kulttuurialan erikoislähetykseen liittyvät artikkelit: 

Tuoreimmat aiheesta

Kulttuuri