Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus päätti budjettiriihessään imuroida osan työttömyysvakuutusmaksujen alennushyödystä palkansaajilta valtiolle, mutta samaa imurointia ei tehty työnantajilta.
Työllisyysrahaston puskurit ovat täyttyneet, minkä vuoksi palkansaajilta ja työnantajilta kerättävissä maksuissa on laskuvaraa yhteensä 1,4 miljardia. Hallituksen toimille voidaan laskea tästä osuudeksi noin 200 miljoonaa euroa, ja tämän verran hallitus vastaavasti kiristää palkansaajien verotusta, joten maksuja ei alenneta palkansaajilla yhtä paljon kuin työnantajilla.
Orpo kommentoi asiaa eduskunnassa.
– Ehkä tässä ajassa me halutaan tukea nimenomaan yrittäjyyttä, mutta myöskin annetaan (osan) mennä ostovoimaa tukemaan, eli että jokaiselle jää palkastaan vähän enemmän käteen kuukaudessa ja se osuu mielestämme suhdannepoliittisesti hyvin ensi vuoden alkuun, sanoo Orpo.
Orpon mukaan hallitus perustaa kolmikantaisen työryhmän, jossa yhdessä Työllisyysrahastoa hallinnoivien työmarkkinajärjestöjen kanssa pohditaan, miten tulevina vuosina toimitaan, kun hallituksen vaikuttavat Työllisyysrahaston kertymään.
Onko tarkoitus, että tasataan tässä suhteessa puntit työnantaja- ja työntekijäpuolen välillä tulevaisuudessa?
– Katsotaan tämä kaikki sitten. Meidän ensisijainen tavoite on tietenkin, että järjestelmä on toimiva ja uskottava ja tehdään hyvässä yhteistyössä asiat ja että julkisen talouden kestävyydestä huolehditaan myöskin. Tämä kokonaisuus siinä on pöydällä, tietenkin ostovoima myös eli yhdessä haetaan ratkaisu, mutta en lähde ennakoimaan, mikä se on koska se on avoimesti auki, sanoo Orpo.