Hallitusneuvos Olli Soraiselle syyte törkeästä lahjuksen ottamisesta

LK 27.10.2022 Hallitusneuvos, työryhmänvetäjä Olli Sorainen taustatilaisuudessaan ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön estämisestä Helsingissä 20. elokuuta 2020.
Kuvassa Olli Sorainen vuonna 2020.Lehtikuva
Julkaistu 23.05.2024 10:13

MTV UUTISET – STT

Marja-alan lahjontajutusta on nostettu syytteet, syyttäjälaitos tiedotti torstaina. Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallitusneuvos Olli Sorainen sai syytteen törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Törkeästä lahjuksen antamisesta syytetään marjayhtiö Polarica Marjahankinnan entistä toimitusjohtajaa Jukka Kristoa. Polarican nykyistä toimitusjohtajaa Mari Onkamoa syytetään avunannosta törkeän lahjuksen antamiseen. Lisäksi syyttäjä vaatii Polaricalle yhtiönä yhteisösakkoa.

Kaikki syytetyt kiistävät syyllistyneensä rikoksiin, ja yhtiö kiistää yhteisösakkovaatimuksen. Polarican tiedotteen mukaan Kriston syytteessä on kyse "henkilökohtaisesta sponsoroinnista erään virkamiehen lähipiirille".

Helsingin Sanomat julkaisi marraskuussa 2022 Soraisen haastattelun, jossa Sorainen kertoi Kriston olleen kiinnostuneen hänen perheestään ja sen harrastuksista. 

Samassa lehtijutussa Sorainen kertoi tehneensä Kriston kanssa sopimuksen 6 000 euron arvoisen viulun käytöstä. Hänen mukaansa käyttöoikeussopimus oli vastikkeellinen, koska käyttäjällä oli velvollisuus esimerkiksi huoltaa viulua sekä soittaa maksutta Kriston pyynnöstä tämän yrityksen tilaisuuksissa.

STT ei toistaiseksi ole tavoittanut syytettyjen asianajajia kommentoimaan syytteitä.

Pidätettiin virasta marraskuussa 2022

Soraisella on ollut keskeinen rooli työperäisen hyväksikäytön torjunnassa työ- ja elinkeinoministeriössä. Hän on ollut vastuuvirkamiehenä esimerkiksi niin sanotussa marjalaissa ja osallistunut keskeisesti prosessiin, jossa päätetään, kuinka paljon ulkomaisia marjanpoimijoita Suomeen vuosittain tulee. TEM pidätti Soraisen virastaan toissa vuoden marraskuussa.

TEMin henkilöstö- ja hallintojohtaja Heidi Nummela kertoo sähköpostitse, että virasta pidättäminen jatkuu toistaiseksi. TEM seuraa oikeusprosessin etenemistä.

TEMissä tehtiin sisäinen tarkastus kokonaisuuteen liittyvistä prosesseista syksyllä 2022, kun saatiin tieto Soraiseen kohdistuvista epäilyistä.

STT pyysi kommentteja ensisijaisesti puhelimitse.

Soraisen syyte virkavelvollisuuden rikkomisesta koskee vuosia 2018–2022 ja törkeästä lahjuksen ottamisesta vuosia 2019–2022. Syytteitä on määrä käsitellä Helsingin käräjäoikeudessa elo-syyskuussa.

Poimijakiintiöt rikosepäilyjen keskiössä

Aiemmin tällä viikolla julkiseksi tulleesta, Kiantama-marjayhtiön ihmiskauppaepäilyjä koskevasta esitutkintapöytäkirjasta selviää, että Sorainen oli vuonna 2021 antanut Polaricalle ja Kiantamalle erityiskohtelua poimijakiintiöissä.

Todistajana kuultu Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston edustaja kertoi huhtikuussa 2021 järjestetystä kokouksesta, jossa oli päätetty poimijakiintiöiden suuruudesta eri yrityksille. Hän oli esittänyt, että Polarican kiintiötä pienennettäisiin neljänneksellä, koska yhtiö oli saanut poimijoilta erittäin huonoa palautetta muun muassa poimijoiden elinolosuhteista, keruuansioista sekä ylisuurista kuluista, joita heiltä oli peritty. Todistajan mukaan tällaisia ongelmia Polarican kanssa oli ollut aiemminkin.

Myös Kiantamasta oli tullut poimijoilta valituksia. Sen poimijakiintiötä todistaja esitti pidettäväksi ennallaan.

Todistajan mukaan Sorainen halusi, että Polaricalle ja Kiantamalle annetaan vielä mahdollisuus toimittaa lisäselvityksiä poimijoiden tekemiin valituksiin. Muiden yhtiöiden osalta kokouksessa vähennettiin kahden yrityksen poimijakiintiöitä todistajan tekemään esitykseen nähden ja kahdelle yritykselle ei annettu lainkaan kiintiötä.

Todistajalta kysyttiin, annettiinko noille neljälle yritykselle mahdollisuus lisäselvitysten antamiselle.

– Ei annettu, hän vastasi.

Sitten kysyttiin, että kuka teki päätöksen, jonka mukaan kaksi yritystä sai antaa lisäselvityksiä, mutta nuo neljä yritystä eivät saaneet.

– Olli Sorainen, todistaja kertoi.

Sittemmin sekä Polarican että Kiantaman toimintaan liittyen on nostettu syytteitä epäillystä törkeästä ihmiskaupasta. Oikeudenkäynti Kiantaman toimitusjohtajan Vernu Vasuntan syytteistä alkoi tällä viikolla. Hänelle vaaditaan vankeutta 62 törkeästä ihmiskaupasta.

Syytteessä on myös thaimaalaisnainen, joka hankki poimijoita Kiantamalle ja Polaricalle. Polarican ihmiskauppasyytteistä oikeudenkäynnin on määrä alkaa elokuussa. Entistä toimitusjohtaja Jukka Kristoa syytetään 77 törkeästä ihmiskaupasta. Myös tässä jutussa kanssasyytettynä on Kiantama-jutussa syytetty thaimaalaisnainen.

Syytetyt ovat kiistäneet rikosepäilyt.

Lue lisää: Syyttäjä: Thaipoimijat joutuivat marjastamaan lähes kellon ympäri, ruoaksi lohenpääkeittoa – marjapomolle vaaditaan vankeutta

Toisen marjayhtiön tutkinta paljastaa: TEMin hallitusneuvoksen lahjojaksi epäillään Polarican ex-toimitusjohtajaa

Tuoreimmat aiheesta

Rikosepäilyt