Ruokana lohenpääkeittoa – ex-toimitusjohtajalle vaaditaan vankeutta 77 törkeästä ihmiskaupasta

Lapin käräjäoikeus.
Haastehakemuksen mukaan marjanpoimijat joutuivat työskentelemään aamuvarhaisesta iltamyöhään. Kuvituskuva.All Over Press
Julkaistu 12.08.2024 05:51(Päivitetty 12.08.2024 10:15)

MTV UUTISET – STT

Valmisteluistunnolle on varattu kaksi käsittelypäivää. KRP:n esitutkintamateriaalin on määrä tulla julkiseksi.

Lapin käräjäoikeudessa alkaa tänään valmisteluistunto oikeudenkäynnissä, jossa on kyse thaimaalaisiin marjanpoimijoihin kohdistuneesta epäillystä ihmiskaupasta.  Syyttäjät vaativat marja-alan yhtiö Polarica Marjahankinta Oy:n entiselle toimitusjohtajalle Jukka Kristolle vähintään viiden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta 77 törkeästä ihmiskaupasta. Laaja ihmiskauppaoikeudenkäynti alkoi tänään Lapin käräjäoikeudessa.

Samat syytteet ihmiskaupasta sai Kriston thaimaalainen liikekumppani. Molemmat kiistävät syyllisyytensä.

Syyttäjien mukaan poimijat on saatettu luonnonmarjojen keräämistä sisältävään pakkotyöhön ja muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuonna 2022 eri puolilla Suomea.

Polarica kertoi tiedotteessaan syksyllä 2022 Kriston vangitsemisesta. Kristo jätti tehtävänsä pian vangitsemisen jälkeen. Hän on sittemmin vapautunut tutkintavankeudesta.

Keskusrikospoliisin (KRP) esitutkintamateriaalin on määrä tulla julkiseksi tänään. Materiaalista käy todennäköisesti ilmi, miten marjanpoimijoita on yhtiössä kohdeltu ja millaisissa olosuhteissa he ovat Suomessa eläneet.

Myös Kiantaman toimitusjohtaja syytteessä

Kyseessä on toinen käräjille edennyt marja-alan ihmiskauppaepäily. Toukokuussa Lapin käräjäoikeudessa alkoi valmisteluistunto Kiantaman toimitusjohtajan Vernu Vasunnan syytteistä. 

Haastehakemuksen mukaan Vasuntaa syytetään 62 törkeästä ihmiskaupasta ja hänelle vaaditaan vähintään 3–4 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Vasunta on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin.

Thaimaalainen liikekumppani on myös syytettynä hänen kanssaan. Syyttäjien mukaan Vasunta on yhdessä liikekumppaninsa kanssa käyttänyt hyväkseen thaimaalaisten marjanpoimijoiden riippuvaista asemaa ja pakottanut heidät poimimaan luonnonmarjoja ihmisarvoa loukkaavissa olosuhteissa. 

Syyttäjien mukaan marjanpoimijat ovat olleet velkavankeudessa ja heiltä on peritty ylimääräisiä kustannuksia.

Marjanpoimijat saapuivat Suomeen kolmella eri lennolla heinäkuussa 2022. Lentokentältä heidät kuljetettiin linja-autoilla yli kymmenelle eri leirille eri puolille Suomea.

– Leirin johtajat/leirin henkilökunta ovat keränneet asianomistajien passit ja paluulentoliput pois pian leirille saapumisen jälkeen, kirjoitetaan haastehakemuksessa.

Kiantama tarjosi poimijoille kalanpääkeittoa

Haastehakemuksen mukaan marjanpoimijat joutuivat työskentelemään aamuvarhaisesta iltamyöhään. 

Syyttäjien mukaan marjanpoimijoiden liikkeitä seurattiin heidän autoissaan olevilla gps-paikantimilla eikä heille lupauksista poiketen annettu mitään opastusta marjametsien löytämiseksi.

Syyttäjien mukaan marjanpoimijoiden asumisolosuhteet ovat olleet huonot suurimmalla osalla leireistä, joihin heidät on majoitettu. Majoitustilat ovat olleet ahtaat, eikä esimerkiksi wc-tiloja ole ollut riittävästi. Lisäksi poimijoille on syyttäjien mukaan tarjottu huonolaatuista ruokaa.

– Poimijoille on tarjottu ruoaksi muun muassa lohenpäistä tehtyä keittoa. Valtaosa Suomeen tuotetusta lohenpäistä menee eläinruokatehtaiden raaka-aineiksi. Kalanpäitä on laskettu yksi kappale/poimija ateriaa kohden, haastehakemuksessa sanotaan.

Kriston epäillään lahjoneen virkamiestä

Törkeistä ihmiskaupparikoksista syytettyä Polarican ex-toimitusjohtajaa syytetään myös korruptiosta. 

Kristoa vastaan nostettiin toukokuussa syyte törkeästä lahjuksen antamisesta. Hänen epäillään lahjoneen työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallitusneuvos Olli Soraista, joka sai asiassa syytteen törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Polarican nykyistä toimitusjohtajaa Mari Onkamoa syytetään avunannosta törkeän lahjuksen antamiseen. Kaikki syytetyt kiistävät syyllistyneensä rikoksiin.

Soraisella on ollut keskeinen rooli työperäisen hyväksikäytön torjunnassa työ- ja elinkeinoministeriössä. 

Hän on ollut vastuuvirkamiehenä esimerkiksi niin sanotussa marjalaissa ja osallistunut keskeisesti prosessiin, jossa päätetään, kuinka paljon ulkomaisia marjanpoimijoita Suomeen vuosittain tulee. TEM pidätti Soraisen virastaan toissa vuoden marraskuussa.

Juttua päivitetty klo 10.15 syyttäjän vaatimalla vankeusrangaistuksella.

Lue myös: Näin marjanpoimijat kertoivat karusta ruokatilanteestaan – asiantuntijan mukaan lohenpääkeitto sopi "alimmista alimmille"

Syyttäjä: Thaipoimijat joutuivat työskentelemään lähes kellon ympäri, ruoaksi lohenpääkeittoa – marjapomolle vaaditaan vankeutta

Toisen marjayhtiön tutkinta paljastaa: TEMin hallitusneuvoksen lahjojaksi epäillään Polarican ex-toimitusjohtajaa Jukka Kristoa

Marja-alan yhtiön ihmiskauppatutkinta laajenee – epäilyjä törkeästä ihmiskaupasta kahdella marjanpoimintakaudella

Marja-alan ihmiskauppavyyhti on johtanut korruptiotutkintaan Thaimaassa

Tuoreimmat aiheesta

Oikeudenkäynnit