Marja-alan korruptio-oikeudenkäynti: Ministeriön virkamiehen syytetään ottaneen lahjuksen

Helsingin käräjäoikeudessa alkoi tänään oikeudenkäynti marja-alalla epäillystä korruptiosta. Suuren marjayhtiön Polarica Marjahankinnan entistä toimitusjohtajaa Jukka Kristoa syytetään törkeästä lahjuksen antamisesta.

Polarican tiedotteen mukaan syytteessä on kyse "henkilökohtaisesta sponsoroinnista erään virkamiehen lähipiirille".

Törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta syytetään työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallitusneuvos Olli Soraista. Polarican nykyistä toimitusjohtajaa Mari Onkamoa syytetään avunannosta törkeään lahjuksen antamiseen. Lisäksi syyttäjä vaatii Polaricalle yhtiönä yhteisösakkoa.

Syyttäjä vaatii sekä Kristolle että Soraiselle ehdollista vankeusrangaistusta.

Kaikki syytetyt kiistävät syyllistyneensä rikoksiin.

Keskusrikospoliisi (KRP) on aiemmin kertonut epäilevänsä, että lahjuksen avulla on helpotettu marjanpoimintayrittämisen viranomaisprosesseja.

Soraisella on ollut keskeinen rooli työperäisen hyväksikäytön torjunnassa työ- ja elinkeinoministeriössä. Hän on ollut vastuuvirkamiehenä esimerkiksi niin sanotussa marjalaissa ja osallistunut keskeisesti prosessiin, jossa päätetään, kuinka paljon ulkomaisia marjanpoimijoita Suomeen vuosittain tulee.

TEM pidätti Soraisen virastaan marraskuussa 2022. Ministeriön henkilöstö- ja hallintojohtaja Heidi Nummela kertoi toukokuussa STT:lle sähköpostitse, että virasta pidättäminen jatkuu toistaiseksi.

Viime viikolla Lapin käräjäoikeudessa alkoi oikeudenkäynti, jossa Kristoa syytetään ihmiskaupparikoksista. Syyttäjät vaativat hänelle vähintään viiden vuoden vankeutta 77 törkeästä ihmiskaupasta. Epäillyt rikokset ovat kohdistuneet Polaricalle marjoja poimineisiin thaimaalaisiin. Kristo kiistää nämäkin syytteet.

Tutkinnassa kyse poimijakiintiöistä

Toukokuussa julki tulleen marjayhtiö Kiantamaan liittyvän ihmiskauppatutkinnan pöytäkirjan mukaan Soraisen ja Kriston lahjustutkinta on keskittynyt ulkomaisten marjanpoimijoiden kiintiöiden määräytymiseen ja niiden perusteisiin.

Kiantaman toimitusjohtajaa Vernu Vasuntaa syytetään Kriston tavoin kymmenistä törkeistä ihmiskaupparikoksista, jotka liittyvät thaimaalaispoimijoiden kohteluun. Vasunta kiistää syytteet.

Tutkinnassa todistajana kuultu Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston edustaja kertoi huhtikuussa 2021 järjestetystä kokouksesta, jossa oli päätetty poimijakiintiöiden suuruudesta eri yrityksille. Hän oli esittänyt, että Polarican kiintiötä pienennettäisiin neljänneksellä, koska yhtiö oli saanut poimijoilta erittäin huonoa palautetta muun muassa poimijoiden elinolosuhteista, keruuansioista sekä ylisuurista kuluista, joita heiltä oli peritty. Todistajan mukaan tällaisia ongelmia Polarican kanssa oli ollut aiemminkin.

Myös Kiantamasta oli tullut poimijoilta valituksia. Sen poimijakiintiötä todistaja esitti pidettäväksi ennallaan.

Todistajan mukaan Sorainen halusi, että Polaricalle ja Kiantamalle annetaan vielä mahdollisuus toimittaa lisäselvityksiä poimijoiden tekemiin valituksiin. Muiden yhtiöiden osalta kokouksessa vähennettiin kahden yrityksen poimijakiintiöitä todistajan tekemään esitykseen nähden, ja kahdelle yritykselle ei annettu lainkaan kiintiötä.

Todistajalta kysyttiin, annettiinko noille neljälle yritykselle mahdollisuus lisäselvitysten antamiselle.

– Ei annettu, hän vastasi.

Sitten kysyttiin, kuka teki päätöksen, jonka mukaan kaksi yritystä sai antaa lisäselvityksiä, mutta nuo neljä yritystä eivät saaneet.

– Olli Sorainen, todistaja kertoi.

Lue myös:

    Uusimmat