Soraisen viulujupakasta lahjustuomio – menettää myös virkansa

LK Olli Sorainen 31102024
Olli Sorainen Helsingin käräjäoikeudessa 19. elokuuta 2024. Lehtikuva
Julkaistu 31.10.2024 13:38
Toimittajan kuva
Miikka Hujanen

miikka.hujanen@mtv.fi

Syyttäjän mukaan hallitusneuvos Olli Sorainen pyysi virkasähköpostissaan marjayhtiön toimitusjohtajalta arvokasta viulua. Syytetyt kiistivät lahjussyytteet.

Helsingin käräjäoikeus on antanut tuomionsa marjanpoimintaan liittyvässä korruptiotapauksessa.

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallitusneuvoksena työskentelevää Olli Soraista syytettiin törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. 

Syyttäjän mukaan kyse oli siitä, että Sorainen oli pyytänyt ja saanut marjayhtiöltä "sponsorointia" läheisensä viulunsoittoharrastukseen. 

Olli Sorainen Helsingin käräjäoikeudessa 27. elokuuta.

Olli Sorainen sai vuoden tuomion törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hän menetti virkansa.

Marjayhtiö Polarica Marjahankinnan entistä toimitusjohtajaa Jukka Kristoa taas syytettiin törkeästä lahjuksen antamisesta. 

Helsingin käräjäoikeus katsoi, että Soiranen syyllistyi törkeään lahjuksen ottamiseen ja virkavelvollisuuden rikkomiseen. Se tuomitsi vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen. 

Jukka Kristo

Jukka Kristo tuomittiin kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä lahjuksen antamisesta.

Lisäksi Sorainen tuomittiin viralta pantavaksi ja menettämään lahjuksen arvon eli 7 500 euroa.

Kristo taas syyllistyi törkeään lahjuksen antamiseen ja sai kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Polarica yrityksenä tuomittiin 50 000 euron yhteisösakkoon.

Lisäksi Polarican talousjohtajana toiminutta Mari Onkamoa syytettiin avunannosta törkeään lahjuksen antamiseen, oikeus hylkäsi syytteen.

Tuomio ei ole lainvoimainen, sillä osapuolet voivat valittaa siitä vielä hovioikeuteen.

Syytetyt: Kyse sallitusta sponsoroinnista

Syyttäjän mukaan lahjusten antamisessa ja ottamisessa oli kyse Soraisen alaikäisen perheenjäsenen "sponsoroinnista". 

Sorainen oli vuodenvaihteessa 2019–2020 pyytänyt Kristoa maksamaan 10 000–14 000 euron arvoisen viulun ja jousen.

Kristo totesi Soraiselle, että osallistuu viulun kustannuksiin enintään 5 000 eurolla. 

Sorainen oli lisäksi vuonna 2022 pyytänyt Kristolta 4 600 euron lisäinvestointia viulun vaihtamiseksi kalliimpaan. Kristo oli suostunut osallistumaan viulun vaihtamiseen 2500 eurolla. 

Syytettyjen mukaan kyse oli sallitusta sponsoroinnista ja Soraisen perheenjäsen sai ainoastaan käyttöoikeuden soittimiin.

Syyttäjä: Liittyi marja-asioihin

Syyttäjän mukaan Polaricassa oli "kristallinkirkas" ymmärrys, että Sorainen voi vaikuttaa yhtiön saamien thaipoimijoiden määrään.

Kristoa ja Polaricaa edustavan asianajaja Kai Kotirannan mukaan syytteeseen on poimittu yksittäisiä riidattomia tapahtumia ja "enemmän tai vähemmän vapaalla kädellä" vedetty niiden välille syy-seuraussuhteita.

Polarican talousjohtajana toimineen Mari Onkamon syytetään ohjeistaneen Kristoa maksamaan viulun omista rahoistaan tietoisena siitä, että Sorainen voisi vaikuttaa poimijamääriin.

Onkamo sanoi oikeudessa, ettei tuntenut Soraista eikä hänellä ollut käsitystä tämän tarkasta toimenkuvasta. Sponsoroinnin hän sanoi torpanneensa, koska piti sitä tarpeettomana yhtiölle.

– Ei Polaricalla ollut tällaiselle sponsoroinnille ja käyttöoikeussopimukselle mitään käyttöä. Ei ollut mitään tilaisuuksia, mihin tällainen henkilö olisi voinut tulla esiintymään. En kokenut sitä tarpeelliseksi, Onkamo sanoi.

Syyttäjä vaatii kolmikolle ehdollista vankeutta. Kaikki syytetyt ovat kiistivät syyllistyneensä rikoksiin.

Kristo on Lapin käräjäoikeudessa syytteessä 77 törkeästä ihmiskaupasta. Syytteissä on kyse Polaricalle marjoja poimineiden thaimaalaisten kohtelusta. Kristo kiistää nämäkin syytteet.

Lue myös: 

"Enkö minä saa kuunnella musiikkia?" – näin virkamies ja marja-yrittäjä perustelivat viuluhankintoja poliisille

Hallitusneuvos sanoo etsineensä muitakin sponsoreita läheisensä viuluharrastukselle 

"Mietin vain, ettei oma perse palaisi" – syytetty hallitusneuvos puhui korruptiosta useissa viesteissään

Tuoreimmat aiheesta

Korruptio